First post

Yeah, never thought that I'd start blogging, but after reading things here and there I guess it's not that bad, really.

And partially I'll start this cause I'd like to have some critics about my writings. Mainly fantasy-type stuff. I've been working on my own universe(!) for about ten years. More or less actively.
Most text will be in both English Finnish, but I'll listen to comments, wheter it's really neccesity to keep it dual. Am I thoughtful or something? :D

Still a bit new with this thing, so try to bear with me. ^^

And for starters, here's the newest prologue of my story, in Finnish. I'll look if I manage to tl it English at later time.

Demonijumala/Demon God.
Myrsysiipi-sagan 2. osa/Part 2 of Stormwing-saga

Prologi

Myöhäiskesän päivä alkoi hiljalleen kääntyä illaksi neljän lapsen leikkiessä hippaa metsän siimeksessä uneliaan pienen kylän ulkopuolella. Aikansa temmellettyään lapset kerääntyivät suuren tammen juurelle lepäämään.

Joukkion ainut tyttö katsahti yhteen pojista sanoen: ”Daniel, kerro meille joku tarina.”

Poika nyökkäsi ja rupesi kertomaan tarinaa gobliini-joukkiosta ja ritarista. Hän oli ikäisekseen taitava kertoja ja muut lapset nauroivatkin pian ratketakseen.

Danielin lopetettua joukon vanhin, Jaemi, sanoi puoliksi leikillään: ”Taisit nyt kyllä keksiä tuon ihan itse.”

Daniel kohautti olkiaan. ”Eihän sinun ole pakko uskoa,” hän sanoi kevyesti hymyillen. ”Isäni kyllä tietää mistä puhuu.”

”Älä välitä hänestä,” sanoi tyttö hymyillen. ”Hän on vain kateellinen.”

”Kuka on kateellinen?” Jaemi kysyi muka vihaisena. Tyttö kiirehti tammen taakse piiloon ja Jaemi juoksi hänen peräänsä. He jatkoivat kisailua jonkin matkaa, kunnes olivat syvempänä metsässä.

”Minähän vain vitsailin,” tyttö sanoi kevyesti hengittäen ja löyhytteli itseään kädellään.

”Tiedän, tiedän,” Jaemi sanoi. ”Mutta myönnä vaan, Shanna, että joitain Danielin juttuja on vaikea ottaa todesta.”

Shanna nyökkäsi ja hymähti myöntävästi. Hän venytteli itseään ja viittasi heidän tulosuuntaansa. ”Jaemi, mennään takaisin.”

Jaemi ei vastannut. Shanna käännähti ympäri ja kirkaisi nähdessään valtavan, hämähäkinkaltaisen olion Jaemin edessä. Tiheän oksaston läpi siivilöityvä valo heijastui sen lukemattomista silmistä sen hiipiessä kohti Jaemia.

Kauempana Daniel ja toiset pojat kuulivat Shannan kirkaisun. Daniel ponnahti pystyyn kuin vieteri ja säntäsi ääntä kohti. Toiset pojat seurasivat vaivoin perässä. Daniel kun oli poikkeuksellisen hyväkuntoinen autettuaan isäänsä tämän sepänpajalla. Eikä aikaakaan kun he saavuttivat Shannan ja Daniel pysähtyi kuin seinään nähdessään olennon.

”Varjolukki!” hän sihahti viittoen toisia pysähtymään. ”Thela, Christian, pysykää kauempana,” hän sanoi toisille pojille tiukalla äänellä. Nämä nyökkäsivät ja seisahtuivat pelokkaina suuren puun taa.

Suunnaton lukki oli ehtinyt jo osittain kietoa Jaemin paksuihin seitteihinsä. ”Isoveli!” Thela henkäisi ja astahti askeleen eteenpäin. ”Pysy paikallasi!” Daniel komensi ja Thela pysähtyi hänen vakavan sävynsä takia.

Daniel katseli hämähäkkiä arvioiden ja vetäisi pitkän metsästysveitsensä tupestaan. Hän hymähti katsahtaen veitsestään lukkiin. ”Eipä taida olla nyt tästä hyötyä,” hän mumisi.

Shanna oli jotenkin onnistunut ravistamaan kauhunsekaisen lumouksen yltään ja yritti perääntyä hitaasti. Mutta lukki oli nopeampi ja syöksi tahmaista seittiään kahliten Shannan paikoilleen. Hän kirkaisi hädissään ja lysähti polvilleen maahan.

Daniel tunsi kuuman ailahduksen sisällään ja loi lukkiin murhanhimoisen katseen. Shanna oli ollut yksi hänen harvoista ystävistään niin kauan kuin hän pystyi muistamaan. Ja koska he naapuruksia, he viettivät paljon aikaa yhdessä. Ja nyt, vaaran uhatessa jokin heräsi Danielin sisällä. Hän tunsi jonkin voiman virtaavan lävitseen.

Hän osoitti veitsellään lukkia ja karjaisi uhmakkaasti syöksyen kohti suurta hämähäkkiä. Jollain tavalla hänen onnistui väistää lukin häntä kohti sinkoamat rihmat ja syöstä veitsensä päin olennon kammottavaa päätä.

Daniel tunsi kuinka voima kerääntyi häneen ja kanavoitui veitseen purkautuen ukkosenjyrähdyksen kera lukkiin. Hämähäkki lyyhistyi maahan karrelle palaneena. Myös Daniel kaatui maahan kaiken voiman kadotessa hänestä.

Hitaasti Daniel palasi tajuihinsa. Tuntui aivan kuin hän olisi tullut kääpiörykmentin moukaroimaksi. Päätään pidellen hän nousi polvilleen ja huomasi, että Shanna oli kyykistynyt hänen viereensä. Ilmeisesti hänen veitsensä oli tippunut tämän ulottuville ja tyttö oli saanut vapautettua itsensä ja Jaemin seiteistä.

Muut lapset olivat jo palanneet kiireen vilkkaa kylään kertomaan tapahtuneesta Shannan onnistuttua vakuuttamaan nämä siitä, että vaara oli ohitse.

”Sattuuko sinuun?” Shanna kysyi huolestuneena auttaessaan Danielin pystyyn.

”Ei,” tämä vastasi lyhyesti. ”On vain vähän heikko olo.”

Shanna vilkaisi nopeasti kuollutta lukkia ja käännähti takaisin inhonväreiden puistattaessa häntä. ”Mitä oikein tapahtui?” hän kysyi.

Daniel katsahti kuollutta lukkia ja veistään, joka lojui seittiriekaleiden keskellä maassa. Hän kohautti olkiaan. ”Jaa-a. Sen kun tietäisi,” hän sanoi hämmentyneenä. ”Muistan vain, että olit vaarassa ja jotain tapahtui ja sitten iskin veitseni lukkiin…” Daniel selitti.

”Ja…?” Shanna kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Daniel pudisti päätään.

”Vaikea muistaa,” hän mumisi.

Puskien seasta kuului taas rapinaa ja pahoinvoinnistaan huolimatta Daniel syöksähti ottamaan seittien tahriman veitsensä ja asettui suojaavasti Shannan eteen.

”Noh, poika, et kyllä tarvitse tuota minua vastaan,” lausahti syvä ääni lehvien kääntyessä isokokoisen miehen raivatessa tiensä tiheikön lävitse.

”Isä!” Daniel puuskahti vahvan sepän astuessa aukealle. Häntä seurasi valkoisiin kaapuihin pukeutunut nainen, jonka silkka läsnäolo tyynnytti Danielin mielen.

”Äiti! Isäntä Khenda!” Shanna puuskahti helpottuneena tunnistaessaan äitinsä, papittaren.

”Näyttää siltä, että törmäsitte hankaluuksiin,” Khenda virkkoi tasaisella äänellä katsahtaessaan kuollutta lukkia.

”Ikään kuin…” Daniel mumisi.

Shanna ryntäsi halaamaan äitiään ja nyyhkytti hysteerisesti jännityksen lauettua. ”Onko hän kunnossa, Shanaiya?” Khenda kysyi.

Papitar nyökkäsi ja sanoi pehmeällä äänellä: ”Täysin. Tyttökulta vain säikähti pahanpäiväisesti.”

Khenda painoi suuren, ahjon tummentaman kätensä poikansa olkapäälle ja tokaisi katsahtaen hänen veistään: ”Hyvin tehty. Mutta eikö tuo ollut hiukkasen holtitonta, käydä nyt varjolukin kimppuun pelkän veitsen kanssa…?”

Daniel nyökkäsi. ”En vaan ajatellut sitä sillä hetkellä. Shanna ja Jaemi olivat vaarassa, ja…” Khenda pysäytti hänen selityksensä nostamalla kättään. Hän asteli lukin viereen ja loi tarkemman silmäyksen kärventyneeseen hirviöön.

”Ei se ollutkaan veitsi, joka tämän tuholaisen tappoi,” hän mumisi. Shanaiya nosti katseensa lukkiin, hänen silmänsä siristyivät ja hän hyräili muutaman sanan niin hiljaa, ettei Daniel saanut niistä mitään selvää.

”Voimakas energiapulssi,” mumisi papitar. Khenda nyökkäsi.

”Te pärjäätte varmaan omillanne,” hän murahti ja viittoi Danielin luokseen. ”Tavataan kylässä,” Khenda sanoi ja käveli Daniel perässään syvempään metsään.

”Äiti, mistä on kyse?” Shanna kysyi hämmentyneenä. Shanaiya silitti rauhoittelevasti tyttärensä pitkiä, hopeisia, hiuksia. Hiuksia, jotka olivat äärimmäisen harvinaisen väriset…

”Khenda kyllä selittää, kun he palaavat,” papitar vakuutti Shannalle. He lähtivät kävelemään toiseen suuntaan, kohti kylää.