Hyvät uudet vuodet!

Kuka tätä sattuukaan lukemaan saakoon uuden vuoden onnitteluni. ^^ Kaikenlaista mahtui vuoteen 2011, mutta jaksan silti olla edes hivenen positiivinen ensi vuotta kohden.
Onneksi on tässä hyvää seuraa, musiikkia ja vähän juotavaakin. Meneehän se vuoden vaihde näinkin, vaihteeksi vähän rauhallisemmissa merkeissä. :)

Odotusta, ketutusta

Joulu tuli ja meni, sanokoon kuka tahansa mitä tahansa. Mulle se on kyllä selkeästi Tapanina takana päin, vaikka kinkkua sun muuta on jäljellä. Loppuis vaan joululaulut radiosta... Niitä kun joutuu sivusta väkisinkin porukoilla ollessa kuulemaan. Pieni hinta sinänsä, niin harvoin kun täällä edes käyn.

Ja jos hyvin menee, alkuvuodesta on sitten kiireisempää. Surullisenkuuluisalla "ehtiihän sitä"- metodilla voi tulla huti, mutta en vielä luota tarpeeksi läppärillä näpyttelytaitooni, että heittäisin hakemukset tästä näin. Eikä varmana kaikkea tarpeellista ole edes matkassa...

Juu, eli saattaapi koulun penkki kutsua noin kuukauden päästä. Saas sitten nähdä miten luistaa noin seisemän vuoden tauon jälkeen. Onneksi kohtuu käytäntöpainotteinen ohjelma luvassa. Ei tarvitse yleisaineiden tunneilla nuokkua tms. Mutta aika näyttää.

Sitä ennen kuitenkin pitää testata ja sisäänajaa huolella "uudet" kajarit. Tai no, vanhathan ne, mutta omaan kämppää uudet. Ja tsekata myös mitä posti on tuonut ulkomailta. ^^ Ollapa jo 31.12...

Ja, uuden vuoden puolella alkaa sitten vähän muutakin. Tarkoituksena ois pistää kasvaen muutama chilipuska. Kaverilta know-howta, apua ja taimet ja homma rullaamaan. Tulisen ruoan ystävälle just passeli random passtime. Ne kun eivät kamalaa paapomista tartte. Ainakaan newbie-ystävällisimmät lajit. Mutta siitä sitten lisää myöhemmin.

Kuuntelussa Star One: Victims of The Modern Age.

PS. Pitänee Arjen-sedälle rustata s-posti jossain välissä. Sen verran tykästynyt olen ko. progemetallipläjäykseen, Rock On!

Joulua odotellessa

Joo, kohtahan tuo hyvinkin monen odottama tapahtuma on käsillä. Itte olen kyllä lopen kyllästynyt koko joulun jollotukseen. Jo useamman vuoden ajan.. Sitä kun joka tuutista suolletaan sen kolme kuukautta putkeen ni vót...
Perinteiseen tapaan joulunaika meneepi porukoilla öllöillessä, nyt uutuutena nettiyhteyden kera!

Tehtiin vähän kaverin kanssa kauppaa ja sain huokeasti miniläppärin. Ja vihdoinkin oma mokkula osoitti hyödyllisyytensä. ^^ Tosin ei ois taitanu yhteyden mukana tullut palikka hommaa hoitaa. Onneksi kaveri taas kerran auttoi, joten säästyipähän poloiset hiukset irtirepimiskohtauksilta. :p

Ei vaan malta oikein odottaa, että pääsee taas omaan soppeen, siellä kun odottaa kaikkea kivaa. "Uudet" kaiuttimet tuloo, lisäpuhtia jo kokolailla hifi-systeemiin ja ruokaa vermeille Ghost In The Shell-boxin muodossa. All in all, paljon huonompiakin Joulukuita on ollut.

Se elää!

Juu, elossa ollaan. Mutta alkanee tuo blogin nimike olla hieman harhaanjohtava. Mitään järkeväähän tässä ei olla aikaan saatu.
No, fiksasin kaverin suurella avustuksella DS:n. Vihdoin ja viimein(!) Tulipa vaan huomattua että vaikuttaa aika saamattomalta PSP:n rinnalla. Voi jos sen olisin älynnyt aiemmin hankkia...

Juu, ja tulihan tuota äänentoistoakin paranneltua. On sitten kotiteatteri-tasoiset viritelmät. Enää ei puutu kun se vaatimaton ~50" paneeli, niin kehtaa kattella leffoja sun muita. Ehkä sitten kun lottopotti rantautuu tänne päin.

Pitäis kait vaihtaa otsikoksi tekniikan suitsutuksia tai jotain, mutta olkoon.

Aftermath

Juu, eli keikkakrapulaa tässä podetaan. Onneks ei ihan varsinaista kanuunaa tullu, mutta tämäkin on ihan riittävän paha. Eli Seventh Wonder soitteli Jykylän Pub katseessa.
Keikkahan oli kyllä ihan helevetillisen upea. Pojat antoi kyllä täydet 110%. Ongelmaakin oli yhden monitorin pimatamisen muodossa, mutta eipä haitannut menoa. Oli vissiin jossain varakappaleita. Juu, ja ääni meinas kyllä mennä ihan kokonaan. xD

Ja itte sitten kyrsiinnyn täällä kun armaan wooferini suodin heitti lusikan nurkkaan... Prkl! Täytyypi toivoa että kaveri saa siihen jotain järkeä. Siltikin, subittomuus ottaa päähän yllättävän kovasti...

Farewell

Ja ei, otsikko ei tarkoita jäähyväisiä. Ryöstökalastin Takashin blogista idean joka musateeman puolesta sopii omaan makuun. Nythän on niin että blogi on kärsinyt blogaajan saamattomuudesta, sekä suunnattomasta PSP-addiktiosta. :p
Koetan jotain saada aikaan tännekin, mutta varsinaisessa tarkoituksessaan ei heti huomenna tämä laatikko loista...

Writer's block, voisin sanoa. Ei oikein ole inspiraatiota eikä muutakaan. Pitänee räimiä parit ropet läpi, jospa se vaikka siitä.

Ja sitten tuohon itse ideaan: Eli vastataan kysymyksiin soittolistalta tulleiden biisien nimillä. Kokeilin ensin kaikkea, mitä koneen synkistä syövereistä löytyy, mutta lopputulos oli ideankin huomioonottaen, aivan liian random. Joten tyydytään sitten progelistan sisältöön. Jos takavasemmalta kuuluu soraääniä, ne jäävät huomiotta. Proge on elämäntapani. *Njeh njeh.*

1) JOS JOKU KYSYY "OLETKO OKEI", SINÄ SANOT - Hourglass Jorn

2) KUINKA KUVAILISIT ITSEÄSI? - Eternity Allen-Lande

3) MISTÄ SINÄ PIDÄT MIEHESSÄ/NAISESSA? - Though The Other Side - Riverside

4) KUINKA VOIT TÄNÄÄN? - Malleus Maleficarum Avantasia

5) MIKÄ ON ELÄMÄSI TARKOITUS? - Death Whispered a Lullaby Opeth

6) MIKÄ ON MOTTOSI? - April Ethereal Opeth

7) MITÄ YSTÄVÄSI AJATTELEVAT SINUSTA? - Soaked Evergrey

8) MITÄ VANHEMPASI AJATTELEVAT SINUSTA? - Incantations of the Apprentice Symphony X

9) MITÄ SINÄ AJATTELET USEIN? - Will You Follow Allen Lande

10) PALJON ON 2+2? - End of your days Evergrey

11) MITÄ AJATTELET PARHAASTA YSTÄVÄSTÄSI? - Never Alone O'Hora Tony

12) MIKÄ ON SINUN ELÄMÄNTARINA? - Vigil Ayreon

13) MIKÄ SINÄ HALUAT OLLA KUN KASVAT ISOKSI? - The Encounter Evergrey

14) MITÄ AJATTELET KUN NÄET IHASTUKSESI? - Wicked Cornerstone

15) MITÄ(/miten) TANSSIT HÄISSÄSI? - Beneath the Waves Ayreon

16) MITÄ SOITETAAN SINUN HAUTAJAISISSA? - Sandrider Star One

17) MIKÄ ON SINUN HARRASTUKSESI/KIINNOSTUKSEN KOHTEESI? - Revival Nightingale

18) MIKÄ ON SUURIN PELKOSI? - Blackned Dawn Evergrey

19) MIKÄ ON SUURIN SALAISUUTESI? - The Moor Opeth

20) MITÄ HALUAT JUURI NYT? - Venom Shadow Gallery

21) MITÄ AJATTELET YSTÄVISTÄSI? - Where the Darkness is Deepest Lunatic Soul

22) MINKÄ NIMISENÄ JULKAISET TÄMÄN? - Farewell Avantasia

Phuh, olihan listaa. Näillä eväillä ei kyllä mitään repeämisisä saada aikaan, mutta kuitenkin. :D

Kylmää keskiviikkoa

Jooh, vähän päässy päivitykset sluibaamaan. Ei ihan kaikkea ketutusta ja angstausta oo viittiny tänne sentäs vuodattaa. Duunia tässä edelleen enempi tai vähempi aktiivisesti etteiskellään. Hyvä sentäs et asuntokuviot on mukavasti kuosissa. Pitkästä aikaa! Notta ei oo pelkoa että lähtis katto pään päältä. ^^ Jotain positiivista sentäs.

Sinäänsä hyvä, ku nuo "ensilumetkin" tuli. Mikään kettumaisempaa ku loskan seassa ravata ees sun taassun. Motivaatio ollu vähän hakusellaan, mutta joskohan tuota ihan aiheestakin saisin tänne jotain pikapuoliin sysittyä. :p

Weekendi oli ja meni

Juu, kerrassaan rakentava viikonloppu oli. ^^ kaverien kelkassa perjantai-illasta lähtien. Lauantaina operoitiin hiuksia (vihdoinkin!) ja kattottiin Inglorious Basterds. Kyl se Tarantino-setä vaan osaa. :p Niin, ja tehtiin vielä taivaallista makaroonilaatikkoakin. Ja tänään vihdoin ja viimein toimiva pesukone paikalleen. Ja ehdin vielä käydä porukoitakin morjestamassa. ^^ Vielä kun nuo viikotkin menis yhtä mallikkaasti.

Perjantaina kivasti meni työpaikka sivu suun ja muuta vähemmän hauskaa. Koko viikko olikin kyllä ihan täyttä paskaa, jos suomeks sanotaan. En sentäs raajoja katkonu tai muuta, muttei paljoa puutukaan...

Sitten vaan huomenissa stalkkailemaan mahdollisia paikkoja ja näköjään karhuloitsemaan saatavia. Prkl...

Synkkää

Synkistelläänpäs nyt sitten vähäsen tännekin päin.
Eli, työ ei oikeen ottanut tuulta alleen ja nyt sit kädet kyynärpäitä myöten ristiin että haastattelu toiseen paikkaan tuottaa tulosta.
Kovasti koitan kamppailla syksyä, tuota arkki-inhokkivuodenaikaani, kohtaan, mutta mokoma meinaa ottaa niskalenkin. Ja tuli myös todettua, etten saa ilman kikkailua edes normaalia kännykkäliittymää ittelleni, jippii... Vastoinkäymisien vuosi, 2k10, senkun jatkuu vain...

"Vapaapäivä"

No, johan tuota puoltoista viikkoa kerettiinkin olemaan hommissa. Juu, siis ei omasta vapaasta tahdosta. Meni vattavärkki lakkoon, joten ei muuta ku terppatädin pakeille. Onneks ei tarttenu mihinkään kaupungille asti raahautua. Se on sitten varmaan loppuviikko idlailua tai jotain. Jäänee työporukan saunailta, yms lauantailta. Prkl, mut aattelin ottaa varman päälle. Ties vaikka jotain muutakin koukkua tässä on päänmenoksi joku taho suunnitellut. >_< No, onpahan ainakin tänään aikaa pelata Persona 4:ää. Iski pitkästä aikaa kunnon addiktio. :p

Lisäyksenä vielä: joku potkaiskoon polveen, jos rupean koskaan horisemaan minkään Soneran vermeksen hankintaa. Nettitikku pätkii ja katkoo ihan simona ym mukavaa... Puhelimestakin kuuluu jotain ihme häiriöääniä ja pätkii kanssa. Jahka tosta tikkusopparista pääsen, en Soneraan päin vilkaisekkaan. Stna!

Jotain randomia

Juu, ei oikein keksi mitään järkevää tekemistä ennen koulutkseen lähtöä. Kait noita lappusia pitäs vähän lunttailla, mutku tärkeimmät jäi töihin. >_< jospa ne sais vielä ottaa tänään kotiin. Huomenna kait siirrytään sit normaaliin järjestykseen, eli ysiin töihin ja sitä rataa.

Alkaa pikkuhiljaa herätä toivo että tästä vielä jotain tulee. ^^

Päivitystä

Oho, viikko meni sitten ihan hujahtaen. Joo, en tännekään mitään saanut aikaseksi, työnhaku ensisijalla, ja tänään sitten tärppäsi. ^^ Vihdoinkin. No, myyntityötähän se jälleen on, mut nyt laitetaan menemään vaikka kumisaappaita Saharaan että saadaann massia. :p Muut päivitykset hieman taka-alalla. Tarttis se liekö jo viitosrevisio aloitella pikkuhiljaa. :p No, hiljaa hyvää tulee. Ja kävin lainaamassa pitkästä aikaa kirja kirjastosta. :p Vakoilla vähän muita taas, jos vaikka saisi joitain koukkuja joita hyödyntää.

Jälkilöylyt

Joo, eli Naga2010 on onnellisesti takana. Kisattua ei sit tullut. Oikeastaan hyvä, sen verran kovatasoista sakkia oli vihanneksia popsimassa. Ja asiaan tietenkin vaikutti Jack The Roosterissa nautittu Death Burger. Eihän se mikään hyvä ollut. Polte aivan infernaalinen. Mutta sainpahan kivan t-paidan osoituksena kärsimyksestä ja nimen Hall of Fameen.
Tuolta saa sitten vähän kuvausta porukan tuntemuksista.

Paikalla oli kiva määrä käviöitä ja media-edustus oli kohdallaan, joten eiköhän tuota harrastusta saatu kivasti levitettyä eteenpäin.

Mutta, ei jotain hyvää jottei jotain pahaa. Ei sitten taaskaan tullu pestiä... Äsken tuli soitto, notta en sitten tullut valituksi. Tässähän alkaa pikkuhiljaa tulla hätä käteen...

Lämpöä luvassa

Juu, elikkästen siis, menossa Naga2010-tapahtumaan Tampereelle. On se vaan kumma et tuppaa noi vapaa-ajan säädöt hoituvan vähiintään viimetingassa täydellisesti, mut sitten esmes työkuviot, suoraan sanottuna, kusee nilkkaan...
Toivottavasti ny tulis jotain vastausta parista paikkaa mihin oon yrittäny.
Ens viikolla sit kaikki kummin kaiman veljen tutut sun muut kanavat puristukseen jossei ny tärpi.

Muuta päivitystä tullee sitten taas joskus...

Nou gou

Palattu viikonlopun harharetkiltä. Tuli siinä samalla päiviteltyä puhelinta. ^^ Kaippa se oli ihan jees ratkaisu kun kaveri sanoi tuossa että kuuluu paremmin kun vanha. No, eipähän ole enää mikään älymonsteri kysessä, enemmän puhelin.
Jaaa... Näemmä ei sitä työtä tänään tippunut.. Ei ole kuulunu mitään vaikka luvattiin soittaa tänään. *Murh!* No, ihan iltaan asti odottelen ja sit viiva sen homman päälle. Huomenna vähän kuikuillaan lisää ja jospa vaikka paremmalla onnella.

Kuumaa..

Joo, näköjään sitten ihan jatkuva trendi tää viikonloppuhelle. Ei kait siinä mitään muuten, mut omalla kohtaa ei just nyt ole mitään merkitystä onko viikonloppu vai ei. Stanas...
Onneks ei enää nurmikon leikkaus ahista, sain alta pois. Ja toivonmukaan liikenee aikaa kattella ainaskin yks animesarja pois jaloista.
Voin suositella jos tykkää kevyestä toiminnasta ja huumorista.

Pientä päivitystä

Jesh. Voisi kait tuota hieman päivitystä laittaa. Muiden asioiden kanssa tässä temmelletty. Toivottavasti ensi viikolla pääsee vähän työnsyrjään kiinni(!). Maanantaina pitäis tulla tietoa. Meinaan ihan loistavasti ajoittuva työaika (iltaa enimmäkseen) ja muutenkin ihan lepposan oloinen mesta. Ja vaan pari kilsaa työmatkaa. Säästöä seuraa. ^^

Sen kunniaksi ja senkin että tänne on peräti eksynyt toinenkin ihminen. Hyvä Noora! Laitellaan uutta chapua kehiin. Luovuus ollu vähän hukassa viimeaikoina. Mutta eiköhän se tästä. ^^ Ja kommentteja otetaan vastaan. Kiitokset muutamasta huomiosta Takashille! Jos tänne eksyt, Arigatou. ^^

2. Äidin Kutsu

Hän oli suuressa, valoisassa salissa. Koko maisema oli hieman sumuinen ja näytti kuin kaikki olisi näkynyt aavistuksen sinertävän lasin läpi. Salin perällä oli matala koroke, jota hallitsi kaksi valtaistuinta; massiivinen ja toinen hieman pienempi. Molemmat olivat yhdestä suunnattomasta timantista kaiverrettu. ’Selvästikin hallitsijapari, ‘ Daniel ajatteli mielessään.

Väylää tuolle korokkeelle reunustivat korkeat, hienostuneesti muotoillut pylväät, joiden päissä täydellisen pyöreät pallot säteilivät tuota kaikkialla olevaa sinertävää valoa.

Daniel katseli hämmästyneenä ympäri salia ja kun hän katsahti uudestaan korokkeelle, hän huomasi, että pienemmällä istuimella istui joku. Sinisiin, ilmaviin kaapuihin pukeutunut hahmo viittoi Danielia luokseen ja jotenkin hänestä tuntui, että hän tunsi hahmon.

Hän astahti varovasti korokkeelle ja näki istujan kasvot. Jostain alitajunnasta välähteli kuvia hänen mieleensä ja hän lankesi polvilleen istuimen eteen ja painoi päänsä istujan syliin.

”Äiti…” hän sanoi vaimeasti.

”Hys, kaikki hyvin,” lämmin, mutta hieman etäinen ääni sanoi.

”Onko tämä totta, onhan?” Daniel kysyi, kun liikutus hieman vaimeni.

Hän katsoi odottavasti äitinsä siloisia, täydellisiä kasvoja. Tämä hymyili lämmintä hymyä, mutta näytti hieman surulliselta.

”Voi kunpa olisikin,” Sarena sanoi murheellisesti. ”Tämä on vain muistikuva ikivanhasta kodistani,” hän selitti. ”Nukut yhä rauhallisesti omassa sängyssäsi, mutta mielesi on täällä luonani, unimaailmassa,” hän selitti.

Daniel nyökkäsi surullisesti.

”Khenda antoi sinulle sormukseni?” Sarena kysyi lausuen nimen kaipaavalla äänellä.

Daniel nyökkäsi vaiti ja näytti oikeaa kättään, jonka keskisormeen hän oli sormuksen laittanut.

”Voimasi on siis herännyt…?” Sarena puolittain kysyi. Daniel nyökkäsi epävarmana.

”Niin luulisin, mutta kun en tiedä yhtään mitään tästä kaikesta…” hän sanoi hieman pelonsekaisella äänellä.

”Kaikki selviää aikanaan,” Sarena lohdutti häntä sivellen hänen hiuksiaan. ”Voi kunpa olisit siinä oikeasti…” hän huokaisi. ”Minulla on ollut niin ikävä…”

”Niin minullakin, äiti…” Daniel nyyhkäisi.

”Kävelethän kanssani hetken?” Sareena sanoi äkkiä ja nousi valtaistuimelta.

”Toki…”

Hän ohjasi Danielin ulos suurenmoisesta salista ainakin yhtä loisteliaaseen käytävään.

”Tämä palatsi on sellainen jona sen muistan ikuisesti,” Sarena sanoi kaipaavalla äänellä. ”Se on hyvin kaukana sieltä missä sinä nyt olet, eikä se ole enää tällainen, mutta toivon silti, että saat nähdä tämän loisteliaan paikan jonain päivänä.”

”Mikä paikka tämä on?” Daniel kysyi.

Sarena katseli ympärilleen hetken ja sanoi haikealla äänellä; ”Tämä on Hopeasulan linna, Celestrassa, kaukana, kaukana Divernasta. Paikassa, jota kutsuin kauan aikaa sitten kodiksi.”

”Kerrothan Hänelle, etten ole kuollut ja olen pahoillani, että jouduin häntä tällä tavalla huijaamaan. Minä…”

Daniel keskeytti äitinsä halaamalla tätä tiukasti ja sanoi; ”Jotenkin ymmärrän, että se on välttämätöntä. Kyllä isäkin ymmärtää.”

Sarena nyökkäsi vaiti ja katseli ympärilleen. Hän mumisi jotain itsekseen ja Daniel oli erottavinaan joitain sanoja. Hän loi kysyvän katseen äitiinsä, joka vastasi; ”Anteeksi, lipsahdin muistelmissani puhumaan Celestiaa. Kuinka kaipaankaan noita aikoja… Mutta aikamme alkaa olla lopussa toistaiseksi.”

He palasivat saliin, jossa Sarena sanoi; ”Pian sinun pitää poistua ja herätä, sillä uusi päivä koittaa. Mutta tiedä, että olen aina lähelläsi, niin kuin olen aina ollut.”

He halasivat pitkään ja Sarenan hahmo alkoi hiljalleen haihtua.

”Kunnes näemme jälleen, poikani,” hänen sanansa kaikuivat sinisessä hämärässä.

Aamulla Khenda meni herättämään Danielia ja hämmästyi nähdessään tämän jo valveilla; Daniel näet istui sängyllään vaiti, äänettömien kyynelien valuessa hänen poskilleen.

”Äiti, näin hänet viime yönä…” Daniel mumisi. Khenda lysähti tunnekuohun vallassa polvilleen ja painoi päänsä sängylle.

Aamiaisella Daniel kertoi tarkemmin unestaan. ”Hän ei ole siis kuollut?” Khenda kysyi kummastuneena.

Daniel pudisti päätään. ”Ei hän koskaan kuollut. Hän pyysi anteeksi, että joutui huijaamaan sinua siten. Olimme kai muuten vaarassa ja hän uhrasi itsensä…” hän yritti selittää.

Khenda huokasi syvään ja pudisti päätään.

"Vaikea uskoa..." hän mutisi palattuaan muistelmistaan. "Hän katosi silmieni edestä..."

Daniel taputti isänsä olkapäätä ja sanoi hiljaisella äänellä; "Sinun oli tarkoitus uskoa, että hän kuoli. Jos olisit tiennyt, että hänet on siepattu..."

"Ymmärrän toki," Khenda keskeytti hänet huokaisten. "On vain niin vaikea hyväksyä tämä näin yllättäen..."

Empivä koputus ovella käänsi heidän huomionsa pois Sarenasta ja Khenda huikkasi ovelle; "Tule toki sisään, ovi on auki."

Shanna astui sisään, niiasi syvään ja sanoi hiljaa; "Sotilaspartio Sirasta saapui hiljattain kylään ja kuulemma heidän johtajansa etsii Haiya-nimistä upseeria. Kuulin tämän äidiltä, joka oli hoitamassa muutamaa vakavasti haavoittunutta sotilasta. Heidän kimppuunsa oli hyökätty, mutta he vaikenivat aiheesta."

"Kiitoksia tiedosta," Khenda sanoi ja taputti Shannaa päälaelle.

Tämä punastui hiukan, koska ei tykännyt, että häntä pidettiin vielä aivan pikkulapsena. Olihan Danielkin päässyt jo harjoittelemaan miekkailua, eikä ollut kuin vuoden Shannaa vanhempi. Ei sillä, että tyttö olisi itse moista halunnut oppia, mutta kuitenkin...

"Miksi he sinua etsisivät, isä?" Daniel kysyi kummastuneena. "Olet kyllä ollut armeijan palveluksessa, mutta et kai sentään upseerina..."

Khenda loi häneen kysyvän katseen. "Mistäs sinä tuon olet kuullut? Kenenkään kyläläisen ei pitäisi tietää, enkä ole puhunut sinulle mitään."

"Jaa-a," Daniel vastasi kohauttaen olkiaan. "Jotenkin vain tiesin."

Khenda kohautti olkiaan kuitaten Danielin vastauksen ja raapi mietteliäänä päätään.

"En eronnut armeijasta ihan kaikkein ystävällisimmässä hengessä...” hän sanoi ”Ovatkohan he tulleet peräämään joitain korvauksia...? Siitä on kyllä jo aikaa..."

"Sehän selviää kohta," sanoi tiukka, käskemään tottunut ääni ovelta. Shanna hätkähti ja siirtyi nopeasti Khendan taakse.

"Luutnantti Husson," Khenda lausahti yllättymättä. "Mikä tuo kuninkaan armeijan upseerin tänne?" hän kysyi.

Husson nyökkäsi lyhyesti tervehdyksen ja ojensi Khendalle kuninkaallisella sinetillä varustetun käärökotelon.

Khenda otti sen mumisten; "Mitähän se vanha kettu tällä kertaa haluaa?"

"Ei minkäänlaista kunnioitusta kuninkaallisia kohtaan..." Husson puolestaan mumisi hiljaa.

Jostain syystä Daniel kuuli tämän sanat ja ne huvittivat häntä jollain tasolla.

"Ei tässä kyllä mitään huvittavaa minun mielestäni ole," Shanna suhahti Danielille.

Tämä vain kohautti olkapäitään ja katsoi Hussonia mietteliäänä.

"Olet selkeästi huomannut jotain," kuiskasi hiljainen ääni Danielin mielessä.

Hän pakottautui olemaan hymyilemättä ja vastasi; "En kyllä ihan tiedä mitä tarkoitat, mutta on kiva kuulla äänesi taas."

Vaimea naurahdus ja Sarena sanoi; "Ymmärrät kyllä pian. Ja nähtävästi voimasi kehittyvät koko ajan; ennen tätä en olisi voinut puhua sinulle tällä tavalla."

Mietteliäs tauko ja Sarena jatkoi; "Sormuksella on näköjään muitakin vaikutuksia, kuin mitä alun perin suunnittelin, tai..."

Uusi tauko, ja Daniel kiiruhti kysymään, josko äidille olisi tapahtunut jotain.

Samalla hän tarkkaili isäänsä tämän lukiessa kääröä. Isän ilme oli hieman huolestuttava; osittain iloinen, osittain pelästynyt ja epätoivoinen. Lopulta hän rullasi käärön kokoon ja loi kysyvän katseen Hussoniin.

"Korjaa, jos olen väärässä, mutta se vanha jäärä haluaa minut takaisin armeijan palvelukseen," hän kysyi epäuskoisella äänellä.

Husson nyökkäsi niukasti.

"Kaikki mahdolliset erimielisyydet on pyyhitty pois. Paljon suuremmat asiat ovat nyt huolenaiheena," hän sanoi.

Hiljaisuus laskeutui talon ylle. Daniel silmäili vuoroin isäänsä ja vuoroin Hussonia. "Hän haluaa palata, eikö vain?" Sarenan ääni hätkähdytti Danielin mietteistään.

"Kyllä, sen näkee pitkän matkan päähän," tämä vastasi.

"Kertoisitteko hyökkäyksestä kimppuunne hieman lisää, herra luutnantti?" Daniel kysyi varovaisesti.

Sekä Khenda että Husson hätkähtivät tästä odottamattomasta kysymyksestä.

"Aivan," Khenda lisäsi. "Shanna puhuikin jotain jostain hyökkäyksestä, mutta olitte kuulemma vaienneet asiasta."

Husson hymähti hiljaa ja sanoi; "Eipä siinä paljoa kertomista ole. Jokunen gargoili hyökkäsi kimppuumme kesken matkan, aivan kuin tyhjästä. Ja kun ne olivat tappaneet muutaman sotilaamme ja haavoittaneet vielä useampaa, ne katosivat aivan yhtäkkiä kuin ilmestyivätkin."

Khenda päästi yllättyneen vihellyksen ja Daniel kurtisti kulmiaan.

"Ymmärtänette, ettemme pahemmin puhelleet tästä kellekään. Eihän nyt kukaan moista satua uskoisi!" Husson puuskahti ärsyyntyneenä.

"Eipä ainakaan kuka tahansa ja välittömästi varsinkaan," Khenda vahvisti mietteliään näköisenä.

"Totta vaikuttaa puhuvan," Sarenan ääni kuiskasi.

"Kuinka sen tiedät?" Daniel kysyi ihmeissään.

"Kerron joskus myöhemmin," Sarena lupasi. "Kuitenkin noiden olentojen ilmaantuminen tietää hankaluuksia."

"Älä ihmeessä?" Daniel puoliksi kysyi.

"Soh nyt," Sarena muka nuhteli. "Tässä on nyt selvästikin jotain suurempaa kyseessä… Sinun täytyy jatkaa päivisin harjoittelua noiden miekkojen kanssa ja öisin aion opastaa sinua tarkemmin Mahdin saloihin."

"Kyllä äiti," Daniel sanoi vakavasti. Hän oli hieman ymmällään äkillisestä kehityksestä, mutta jossain sisimmässään hän tunsi kuitenkin olonsa itsevarmaksi, aivan kuin kulkisi polkua, joka oli juuri häntä varten tarkoitettu.

Hän keskittyi uudestaan Khendan ja Hussonin keskusteluun kuullakseen kuinka Husson selitti jostain linnakkeesta, joka rakennettaisiin kylän lähistölle.

"Hei, mistä tuossa kaikessa on kyse?" Shanna kysyi kuiskaten.

"Isällä tulee olemaan kiireiset ajat edessä, jos hän suostuu luutnantin tarjoukseen," Daniel vastasi yhtä hiljaisella äänellä

. Hän katsahti isänsä innosta kiiltäviä silmiä ja huomasi, että jotain oli selvästi palannut häneen. Daniel huokaisi helpotuksesta.

'Ainakin tämä kääntäisi isän ajatukset toisaalle vastapaljastuneesta tapauksesta äidin kohdalla.' Hän ajatteli.

"Onneksi olkoon 'kapteeni'," Husson onnitteli niukan hymyn kera ja kätteli Khendaa.

"Ensimmäiset joukot tulevat kahden viikon kuluessa. Edellyttäen, etteivät ne kirotut otukset hyökkää kimppuumme joukolla."

Khenda naurahti. "Toivotaan parasta, mutta varautukaa toki pahimpaan," hän sanoi leikillään.

"Kiitoksia, jos suotte anteeksi, poistun, herra kapteeni," Husson sanoi aavistuksenomaisen kumarruksen kera ja poistui ovesta.

"Että sepästä kapteeniksi," Daniel tokaisi hieman hämmentyneenä.

Khenda nyökkäsi hieman vaivautuneen näköisenä ja sijoitti käärörullan hyllylle.

"Taitaapa olla niin, että joudutaan vähän kiristämään harjoituksia," hän mumisi.

"Siitä tulikin mieleen," Shanna sanoi äkisti. "Suokaa anteeksi, minun pitää palata takaisin. Äiti on varmaan jo hermostunut, kun viivyn näin kauan. Hän lupasi, että saisin ryhtyä opiskelemaan pappistaitoja," hän selitti silmät säihkyen.

"Noh, kiiruhda sitten oitis takaisin," Khenda sanoi hymyillen.

"Hyviä opintoja," Daniel toivotti.

"Ryhdytäänpäs sitten hommiin," Khenda sanoi ja virnisti Danielille.

Seuraavat kaksi viikkoa kuluivat todella nopeasti ja lopulta Daniel huomasi olevansa äärimmäisen väsynyt; hänen öiset oppituntinsa vaativat veronsa, koska hän ei koskaan tuntenut itseään kunnolla levänneeksi yön jälkeen. Alkuun hän ei meinannut ymmärtää asioita, joita hänen äitinsä kertoi hänelle Mahdista ja siihen liittyvistä asioista. Onnekseen hän oli nopea oppimaan ja omaksumaan kaikkea, eikä aikaakaan, kun hän oli edennyt jo niin pitkälle, ettei tuiskahtanut maahan samalla tapaa kuin ensimmäisellä kerralla, kun hän oli yrittänyt kanavoida Mahtia.

Miekkailuharjoituksetkin tuottivat tulosta ja Khenda nyökkäili hyväksyvänä katsellessaan Danielin edistymistä.

Kahden viikon kuluttua Husson palasi kylään mukanaan käskykirje koskien tukikohtaa, joka perustettaisiin lähistölle. Niinpä Daniel joutuikin olemaan useita päiviä yksin Khendan ollessa valvomassa linnoitustöitä. Tosin se ei häntä liiemmälti vaivannut; hän vietti aikaa Shannan ja Shanaiyan luona aina, kun papitar ei opettanut tytärtään. Ja olihan hänen äitinsä tavallaan lähellä.

"Eikö sinulla ole yhtään yksinäistä, kun isäsi viettää kaikki päivät linnoituksella?" Shanaiya kysyi yksi ilta, kun he olivat kutsuneet Danielin syömään illallista.

"Ei sitä ehdi huomata. Lupasin, että harjoittelen ahkerasti. Siinä kuluu aikaa. Ja onhan minulla teidät," Daniel vastasi hymyillen. "Ja sinut, äiti," hän lisäsi hiljaa mielessään.

Shanna katsoi kiinnostuneena Danielin sormusta, kun tämä otti leipäviipaleen pöydän keskellä olevasta vasusta.

"Muuten, mikä tuo sormus on?" hän kysyi uteliaana.

"Muisto äidistä," Daniel vastasi lyhyesti ja katsoi kimaltelevaa hopearengasta.

"Saisinko katsoa sitä?" Shanaiya kysyi.

Daniel nyökkäsi ja ojensi epäilemättä sormuksen papittarelle. Opittuaan auttavasti hallitsemaan Mahtia, Danielin ei tarvinnut enää pitää sormusta koko aikaa sormessaan.

Tutkittuaan sormusta hetken Shanaiya antoi sen takaisin Danielille mietteliäs ilme kasvoillaan.

"Tuo sormus on todella vanha ja minusta tuntuu, että siinä on jotain erikoista," hän sanoi viimein.

Daniel pyöritteli sormusta sormissaan, ennen kuin sujautti sen takaisin keskisormeensa.

"Äiti taisikin olla aika erikoinen," hän sanoi katsoen kaukaisuuteen.

”Mitäpä jos kertoisit heille totuuden?” Sarenan ääni ehdotti kuiskaten Danielille.

”Oletko sitä mieltä?” Daniel kysyi hieman epäluuloisena.

”Minulla on sen tapainen tunne, että he tulevat olemaan vielä jollain lailla mukana tässä kaikessa,” Sarena vastasi. ”Ja tavallaanhan he ovat perhettä,” hän lisäsi.

Daniel nyökkäsi henkisesti ja sanoi ääneen; ”Jos totta puhutaan, niin hän ON erityinen ihminen. Ei hän ole oikeasti kuollut.”

”Siinä tapauksessa olikin jotain outoa,” Shanaiya sanoi pehmeästi hymyillen.

"Taidan olla teille selityksen velkaa," Daniel sanoi. "Luulin itsekin että äiti kuoli kauan sitten, kunnes joku aika sitten näin merkillisen 'unen', jos sitä nyt voi uneksi sanoa. Tapasin äitini ja hän selitti kuinka oli turvallisuutemme kannalta välttämätöntä, että näyttäisi siltä kuin hän olisi kuollut silloin."

Hän kokosi ajatuksiaan hetken ja jatkoi, "Ne gargoilit ovat jonkin suuremman ensimmäiset aallot ja kruunun joukot tietävät siitä enemmän. Siksi isäkin kutsuttiin takaisin palvelukseen..."

"Astraalimatkailu siis on mahdollista..." Shanaiya mumisi, kun Daniel vaikeni.

"Astraali?" Shanna kysyi silmät ymmyrkäisinä.

"Eli 'uneni' oli siis matka astraalitasolle?" Daniel kysyi.

"Yksi kerrallaan," Shanaiya mumisi ja rypisti mietteliäänä kulmiaan.

"Matka astraalitasolle ei onnistu noin vain. Niin sanotut ”uneksijat” voivat irtautua ruumiistaan ja ajelehtia Astraalin laitamille ja nähdä vilahduksia menneestä ja mahdollisista tulevaisuuksista. Kuitenkin, tarpeeksi voimakkaat henkilöt voivat ”kutsua” muiden henkiä Astraaliin, jos nämä ovat vain vastavuoroiseti tarpeeksi vahvoja henkisesti..." hän selitti.

"Kuitenkin, jos kutsuttava on liian heikko, saattaa hän jäädä vaeltelemaan olevaisuuden tasoille loputtomiin," Sarena lisäsi. "Siksi nämä 'uneksijat' eivät ole tietoisia siellä olostaan. Tuo ”tiedottomuus” on eräänlainen luonnollinen puolustusmekanismi. Astraali on täynnä kaikuja menneistä ja mahdollisista tulevista tapahtumista. Jos jokin tietty sirpale on tarpeeksi vahva, se saattaa imaista vierailijan sisäänsä, eikä tämä koskaan vapaudu siitä."

"Vaarallinen alue..." Daniel mumisi.

"Mutta ei huolta," Sarena sanoi. "Näkemäsi linna oli luomani muisto; sen sisällä olet turvassa, kunnes kykysi kehittyvät," hän vakuutti.

Daniel huokaisi helpotuksesta ja sanoi, "Hyvä kuulla."

Shanaiya oli lopettanut selityksensä ja hän katsahti Danielia sanoen, "Kyllä, 'unesi' oli matka Astraaliin. Ja voi vain tarkoittaa yhtä asiaa; äitisi on..."

Hänet keskeytti raikuva rysähdys ja maan järähdys. Pakokauhuinen kiljunta täytti ilman.

He ryntäsivät ulos kadulle nähdäkseen, kuinka suunnaton, sarveikas olento laskeutui keskelle katua, pimentäen taivaan lepakonsiivillään. Kädessään sillä oli suunnaton kirves, joka hehkui luonnotonta kuumuutta.

"Balor!" Shanaiya sähähti ja viittoili Danielia ja Shannaa takaisin sisälle.

"CELESTIAANI!" demoni karjaisi raikuvalla äänellä. "MISSÄ ON CELESTIAANI?"

Shanaiyan varoituksista huolimatta Daniel astui uhkarohkeasti hänen ja Shannan eteen ja veti miekkansa esiin.

"Daniel! Älä!" Sarena parkaisi epätoivoisesti.

Olento käännähti ja loi palavan katseensa Danieliin.

"Siinähän sinä olet, pikkuinen," se murisi rikinkatkuisella äänellä. Se katsahti Danielin aseita ja nauroi korviaraastavalla äänellä. "Aiotko todella haastaa minut noilla?" se kysyi.

Mitään sanomatta Daniel asettui valmiusasemiin ja sulki mielestään pakokauhuiset äänet, äitinsä huudot, kaiken. 'En voi voittaa tuota hirviötä,' hän ajatteli. 'Mutta minun täytyy suojella heitä..'

Samassa vihreä energiapurkaus sinkoutui demonia päin keihästäen sen ja paiskaten sen maahan. Otus mylvi tuskissaan ja piehtaroi maassa niin että tanner järähteli. Joku astui Danielin eteen ja hetkeen hän ei nähnyt muuta kuin mustaa ja tummansinistä.

Sitten hahmo astahti eteenpäin, katsoi Danielia ja sanoi sarveikkaan, mustan kypärän takaa; "Vielä on liian varhaista sinulle."

Haarniskoitu soturi käveli tyynen rauhallisesti baloria kohti pitäen vihreänä leiskuvaa keihästä edessään puolustusasennossa. Daniel jähmettyi paikoilleen ja tuijotti oudolla tavalla tuttua hahmoa.

"Minun pitäisi tuntea hänet..." hän mumisi.

Demoni nousi jaloilleen ja mulkoili haarniskoitua hahmoa.

"Mustakäsi..." se murisi. "Aiotko taas astua tielleni?"

Mustakädeksi nimetty hymähti ja heilutti keihään rennosti oikealle olalleen.

"Tyr' Rragh, et kai sinä matonen meinaa vakavissasi ryhtyä haastamaan riitaa kanssani?" Mustakäsi kysyi viileällä äänellä.

Demoni murisi ja mulkoili mustahaarniskaista miestä päästä varpaisiin. "Sinulla tässä ei ole varaa mahtailla. Olet vain laiskotellut viimeaikoina. Minä olen taistellut hengestäni useita kertoja.”

Mustakäsi pyöritteli hajamielisesti keihästään ja pysäytti sen sulavasti valmiusasentoon.

"Katsotaanpa, kuinka on asianlaita," hän sanoi ja hyökkäsi heilauttaen keihästään laajassa kaaressa. Vihreä energiapurkaus irtautui terästä ja sivalsi balorin vasemman käden poikki.

Demoni karjui tuskissaan ja yritti iskeä takaisin valtavalla kirveellään. Jos se olisi osunut, Mustakäsi olisi varmasti ollut kahtena kappaleena, mutta hän väisti uskomattomalla nopeudella ja tanssahti balorin kirveenvarrelle. Kuin balettitanssija, hän hypähti raskaasta levyhaarniskastaan huolimatta ilmaan ja sivalsi jälleen keihäällään, tällä kertaa balorin kasvoja.

Otus horjahti taaksepäin ja tuiskahti maahan oikeaa silmäänsä hapuillen. Turhaan, sillä ei sillä enää toista puolta kasvoista ollut. Ja pian demoni rysähti kuolleena kuin kivi maahan ja katosi pian rikinkatkuisen leimahduksen saattelemana ilmaan. Mustakäsi kääntyi kohti Danielia, teki soturin tervehdyksen ja katosi itsekin, vihreän valon saattelemana.

Daniel työnsi miekkansa hitaasti huotriin tuijottaen yhä kohtaa, jossa haarniskoitu soturi oli seissyt. Hän ei kuullut mielessään kaikuvaa äitinsä ääntä tahi Shanaiyan moittimista. 'Minun pitäisi tuntea tuo mies...' hän ajatteli itsekseen.

Ei kulunut tuntiakaan, kun Khenda karautti kylään vaahtoavalla hevosella. Hän hypähti pois satulasta ennen kuin hevonen oli kunnolla kerinnyt pysähtyä ja ryntäsi Danielin luokse. Nähdessään tämän olevan kunnossa hän huokaisi helpotuksesta.

"Mitä oikein tapahtui?" hän kysyi Shanaiyalta ihmetellessään kadun tuhoa.

"Aivan tyhjästä ilmestyi balor, joka rupesi karjumaan Celestiaania ja pian hänen jälkeensä mustahaarniskainen, keihäällä aseistettu mies," Shanaiya selitti. "Hän päihitti balorin muutamalla iskulla."

"Mustahaarniskainen?" Khenda kysyi huolestunut sävy äänessään. "Oliko hänellä päässään lohikäärmekypärä?"

Shanaiya nyökkäsi.

"Ja hän kanavoi keihäänsä kautta uskomattoman määrän Mahtia; tarpeeksi leikkaamaan demoni kappaleiksi," Daniel lisäsi vakavana. "Ja minusta tuntuu, että minun pitäisi tuntea hänet..."

"Mustakäsi," Khenda mutisi. "Heasthaoksen korkein kenraali. Mitähän tästä kaikesta vielä seuraakaan…"

Saatuaan kyläläiset rauhoiteltua, he vetäytyivät Shanaiyan taloon.

"Mitä olit sanomassa äidistä kun demoni hyökkäsi?" Daniel kysyi häneltä.

Shanaiya mietti hetken ja vastasi, "Tosiaan, kaikkien asianhaarojen valossa, hän on Celestiaani. Vain heillä on voimia, jotka mahdollistavat Astraalivaelluksen..."

"Mutta eivätkös he kadonneet aikoja sitten?" Shanna kysyi.

Khenda pudisti päätään. "Jotkut harvat pakenivat tänne Divernaan ja Eraithnoniin Celestrasta, heidän muinaisesta kodistaan. Sarena, Danielin äiti oli yksi heistä. Hän oli ollut vangittuna Stormiassa, ennen kuin tapasimme. Asuin vielä silloin siellä..."

****

Oli myöhäinen iltapäivä, kun nuori Khenda oli palaamassa partiokierrokselta takaisin lähellä Daridin rajaa sijaitsevaan varuskuntaa, joka oli hänen silloinen komennuspaikkansa. Hän oli jo pitkään ollut matalin mielin, koskapa häntä ei yhtään haluttanut auttaa hänen kotimaansa turmelleita valloittajia, joiden komentaja oli kaiken päälle syvyyden demoni.

Mutta se oli ainut selviytymistapa verisen valloitussodan jälkeen; jäljellejääneet alkuperäiset Stormialaiset olivat päättäneet elää ja selvitä, vaikka se tietäisi heidän valloittajiensa palvelemista. Tuona iltapäivänä Khenda oli kuitenkin poikkeuksellisen huonolla tuulella ja hitaasti lähestyvä haukunta antoi hänelle pienen toivonkipinän tuon aggression purkamiseen.

'Helvetinhurttia,' hän ajatteli. 'Oivallista.'

Kun haukku läheni, hän alkoi kuulla epätoivoista puuskutusta; hurtat ilmeisesti jahtasivat jotakuta. Ja pian aukiolle rynnistikin valkoiseen, repeytyneeseen kaapuun pukeutunut nainen. Hänen hiuksensa, oudon hopeanhohtoiset, olivat aivan sekaisin ja pakokauhu loisti hänen laajenneissa silmissään.

Jokin napsahti Khendan sisällä ja hän veti nopeasti miekkansa esiin, kutsuen maagista kipinää sisällään. Se leimahtikin palamaan poikkeuksellisen raivokkaasti ja ensimmäinen hurtta sai tuta Khendan raivon tulisen miekan muodossa; helvetissä siinnyt olento leikkautui siististi kahtia, ja ennen kuin palaset tipahtivat maahan, hän oli kahdella leimuavalla sivalluksella tappanut jäljelle jääneet hurtat.

Vastahakoisesti hän tukahdutti liekin ja työnsi miekkansa takaisin huotraan. Hän kääntyi kohti koirien jahtaamaa naista, joka oli polvillaan nojaten suuren hikkorin runkoon ja hengitti tuskallisesti. Kuullessaan Khendan askeleet, hänen katseensa nousi salamana ylös ja jos mahdollista, hänen silmänsä laajenivat entisestään. Khenda pysähtyi oitis ja silmäili naista, levittäen kätensä sivuille merkiksi rauhanomaisista aikeista.

Nainen yritti paeta, mutta hänen jalkansa pettivät ja hän vajosi vaikertaen puun juurelle. Khenda livautti miekkavyönsä pois, laski sen maahan ja ujuttautui varovasti naisen vierelle. "Älä pelkää, en aio satuttaa sinua," hän kuiskasi parhaansa mukaan rauhallisella äänellä.

Nainen katsahti häntä pelokkaana ja osoitti käsi vapisten hänen asetakkiaan; sen rintaan oli kirjailtu rosoinen punainen liekki.

Khenda katsahti yhtä hurtista ja huomasi samanlaisen polttomerkin sen kyljessä. Raivosta sihahtaen hän repäisi asetakkinsa auki ja paiskasi sen hurtanraadon päälle. Hän heilautti kättään niiden suuntaan ja pian ne jo hulmusivat liekeissä.

"En ole yksi 'heistä'," Khenda sanoi osoittaen halveksuvasti yhtä hurtista. 'Käyttää nyt noita petoja tuolla tavalla!' hän ajatteli vihaisesti.

Hiljalleen nainen rauhoittui, ja sanoi vapisevalla äänellä, "Kiitoksia, kuka sitten olettekin."

"Khenda," Khenda vastasi. "Khenda Haiya, 'kruunun' sotilas." Hän sylkäisi halveksuvasti. "Tosin, taidan olla entinen sotilas, kun esimieheni saavat tuon selville," hän hymähti vilkaisten hurttia.

Nainen kapsahti yhtäkkiä hänen kaulaansa ja mumisi, "Kiitos, kiitos. Olin niin peloissani..."

Khenda halasi häntä varovasti ja suki kömpelösti hänen tuuheita, hopeisia hiuksia. 'Erikoinen väri...' hän ajatteli. 'Hän ei voi olla yhtään vanhempi kuin minä...'

"Mistä sinä oikein tulet?" Khenda kysyi ja hypisteli hänen hiuksiaan.

"Celestrasta," nainen kuiskasi hiljaa.

"Celestrasta?" Khenda kysyi. Hän ei ollut varma, oliko kuullut oikein; Celestra oli tarunomainen paikka, jonka olemassaolosta oli kiistelty siitä lähtien kun hän muisti. 'Se saattaisi selittää nuo hiukset,' hän ajatteli.

"Et taida uskoa," nainen mumisi.

Khenda kohautti olkiaan. "Kuulostaahan se aika uskomattomalta, mutta toisaalta se selittäisi nuo hiuksesi. Muttei sitä, miksi oikein juokset helvetinhurttia pakoon Stormian rajamailla..."

Nainen naurahti heikosti. "He jahtaavat minua, koska he uskovat voivansa avullani saavuttaa Celestran," hän selitti.

"Kuulostaa aika uskomattomalta," Khenda sanoi lyhyesti.

"Eivät he Celestraan avullani pääse," nainen sanoi. "Vaikka olenkin Hopeasulan Sarena, Celestran viimeisen kuninkaan sisko, ei voimillani pääse Celestraan. Se on mahdotonta. Portit pysyvät kiinni, ikuisesti. Mutta selitäpä se noille helvetinsikiöille..." Sarena huokaisi.

****

"Celestran prinsessa?" Shanaiya älähti. "Niin, kuulosti se kyllä silloinkin yhtä uskomattomalta..." Khenda virkkoi.

"Se oli siis Hopeasulan linna Celestrasta..." Daniel mumisi.

"Mitä?" Khenda ja Shanaiya kysyivät yhtä aikaa, katsoen tiiviisti Danielia.

"Kun tapasin äidin ensimmäisen kerran, jouduin outoon linnaan, jota äiti nimitti Hopeasulan linnaksi ja sanoi sen olevan Celestrassa. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti,” Daniel selvensi.

”Se demoni oli ilmeisesti Danielin perässä…” Khenda mumisi huolestuneella äänellä.

Shanaiya nyökytteli vakavan näköisenä. ”Niin on varmaan parempi olettaa. Ei ainakaan tule uusia yllätyksiä, nyt kun tuo tiedetään,” hän sanoi.

”Pitänee pyytää kuninkaalta suosionosoitusta…” Khenda mutisi.

”Mitä tarkoitat?” Daniel kysyi ymmällään.

Khenda katsoi poikaansa tiukasti ja sanoi, ”Kylän ja kaikkien turvallisuutta ajatellen on parempi, että poistumme täältä mahdollisimman pian.” Hän kurtisti mietteliäänä kulmiaan. ”Kuningas tarvinnee parhaat mahdolliset miehet joukkoja kouluttamaan pääkaupunkiin, koska rauhan aika on veltostuttanut armeijaa,” hän pohdiskeli.

”Entäs tuo uusi varuskunta?” Shanaiya kysyi.

Khenda viittasi suurpiirteisesti kädellään. ”Husson sopii johtamaan sitä vallan mainiosti,” hän sanoi. ”Hän on tarpeeksi kykenevä tehtävään.”

Shanaiya huokaisi. ”Uskotko todella, että saat noin vain kuninkaan kannallesi?” hän kysyi.

”Ehdottomasti,” Khenda sanoi virnistäen. ”Odotahan vain.”

Hädin tuskin viikko kerkesi kulua, kun kylään ratsasti kuninkaan väreihin sonnustautunut lähetti. Hän luovutti Khendalle pinon pergamenttikääröjä ja jatkoi saman tien matkaa kohti uutta valmistuvaa varuskuntaa.

Khenda, Daniel, Shanaiya ja Shanna olivat kokoontuneet Khendan taloon ja hän levitti paperit pöydälle. ”Varuskunnan komentosuhteiden muutokset, siirtovahvistus Siraan… Kuninkaallisen asekoulun rekisteröintikaavakkeet…” Khenda luetteli.
Hän nyökkäsi tyytyväisenä ja sanoi, ”Kaikki näyttää olevan kunnossa.”

Daniel katseli papereita ymmyrkäisenä. Hän poimi käteensä yhden niistä ja luki sen pikaisesti läpi.

”Aiotko sinä ilmoittaa minut kuninkaalliseen asekouluun?” hän kysyi epäuskoisena isältään.

Tämä vain viittasi Danielia allekirjoittamaan paperit. Hän kohautti olkiaan ja kirjoitti nimensä erinäisiin lomakkeisiin. ”Onko tämä nyt aivan viisasta?” hän kysyi.

Khenda hymyili ja sanoi, ”Ole huoletta, kunhan kaikki näkevät kahden aseen tekniikkasi, niin sinulla ei ole mitään ongelmia.”

”Jos niin sanot,” Daniel huokaisi.

Khenda läimäytti käsiään. ”Asia on tällä selvä. Käyn varuskunnassa hoitamassa paperit kuntoon. Pakkaa sinä täällä sillä välin mitä voit.”

Daniel nyökkäsi vaiti Khendan mennessä satuloimaan hevostaan.

Shanaiya pudisteli päätään. ”Mitähän tuon miehen päässä liikkuu?” hän mietti ääneen.

”Jaa-a…” Daniel hymähti. Hän alkoi hiljalleen pakkailla vähiä tavaroitaan. Vaikka heidän talo olikin pieni, se näytti hämäävän isolta, koska Khenda vei yksinkertaisen asumisen aivan omalle tasolleen.

Talosta löytyivät vain kaikkein tärkeimmät kalusteet, mukavuuksia ei ollut lainkaan. Saatuaan tavaransa kasaan kolmeen vaatimattomaan nyyttiin, Daniel katseli ympäri taloa huokaisten haikeasti. Tämä oli ainut koti, jonka hän oli lyhyen elämänsä aikana oppinut tuntemaan. Ja jotenkin nyt, ennen lähtöä, paikka tuntui oudon vieraalta…

Himmeät mielikuvat leijailivat hänen mielensä läpi; hohtelevia korkeita saleja, kirkkaasti valaistuja leveitä käytäviä. ”Celestra…” Daniel kuiskasi.

Hän hätkähti hieman omaa ääntään ja kummasteli sanomaansa sanaa. Siinä oli oudon tuttu sointi. Se toi muistoja menneistä ajoista joita hänen ei pitäisi mitenkään tietää.

”Celestra…” kuiskasi Sarena hänen mielessään. ”Se on osa perintöämme ja sillä on kaksijakoinen merkitys. Opit vielä tuntemaan sen, ajan kanssa.”

Ja yhtä nopeasti kuin oli tullut, hänen äitinsä ääni hävisi.

Shanaiya loi huolestuneen katseen Danieliin. ”Oletko kunnossa?” hän kysyi kallistaen oudoksuvasti päätään.

Daniel nyökkäsi ja sanoi; ”Kuulin äidin äänen. Se saa minut aina hieman oudoksi.”

”Mitä hän sanoi?”

Daniel kohautti olkiaan. ”Jotain perinnöstä ja sen kaksinaisesta merkityksestä,” hän sanoi vältellen. Hän ei osannut sanoa miksi hänestä siltä tuntui, mutta jotenkin hän vain aavisti, että mitä vähemmät muut asiasta tietäisivät, sen parempi heille.

Hän kuuli vaimean huokauksen, jota seurasi lämmin, mutta etäinen naurahdus, mielessään. ”Kunpa olisit voinut pysyä vielä hetken kauemmin lapsena…” hänen äitinsä huokaisi.

Daniel naurahti sisäisesti ja sanoi; ”Mutta minähän olen vielä lapsi, vaikka olenkin varmana nähnyt vilauksia asioista, joita muut, edes aikuiset, eivät mielellään ajattelisi, tai osaisi edes uneksia.. Ei se ole sinun vikasi, äiti. Tämä on vain osa siitä mitä olen, olemme, vaikken tarkemmin sitä osaa kuvata.”

Sarena tyytyi vain huokaisemaan, mutta Daniel saattoi ”aistia” hänen hymynsä.

Khendan palatessa Daniel oli koonnut jo suurimman osan heidän tavaroistaan valmiiksi ja Khenda viimeisteli työn tottuneesti.

’Näyttäisi, kuin hän olisi valmistautunut tähän ennakkoon…’ Daniel pohti.

Seuraavana aamuna Khenda lastasi heidän tavaransa kahden hevosen selkään ja he valmistautuivat lähtöön. Danielin pyynnöstä heidän reittinsä kulki Shanaiyan talon ohi.

”Minusta tuntuu, että olemme heille ainakin jäähyväiset velkaa,” Daniel selitti.

”Olet kyllä oikeassa,” Khenda sanoi hymyillen kevyesti.

”Lähdössä jo?” Shanaiya huikkasi heille pienestä puutarhasta.

Khenda nyökkäsi ja vetäisi kevyesti hevosensa suitsista. ”Mitä pikemmin poistumme, sen parempi kaikille,” hän sanoi. ”Uutta ihmepelastusta on turha odottaa.”

”Taidat olla oikeassa,” Shanaiya sanoi ja huikkasi Shannan paikalle.

”Te sitten lähdette,” hän puolittain kysyi tullessaan pihalle.

Daniel nyökkäsi ja sanoi; ”Miten pikemmin, sen parempi. Mutta tapaamme aivan varmasti vielä joskus.”

Shanna nyökytti päätään ja näytti pidättelevän kyyneleitä. Daniel hymyili leveästi ja halasi häntä nopeasti. ”Tapaamme aivan varmasti,” hän sanoi toistamiseen. ’Jotenkin vain tiedän sen,’ hän lisäsi hiljaa mielessään.

Sen pidemmittä seremonioitta Daniel ja Khenda nousivat hevostensa selkään ja lähtivät ratsastamaan verkkaisesti kohti pohjoista ja uutta elämää Sirassa.

Daniel katsahti nopeasti viimeisen kerran kohti kylää, joka oli ollut aina hänen kotinsa. Hän kohautti hieman olkapäitään ja keskittyi katselemaan pitkää ja pölyistä tietä edessään. Vain tulevaisuus näyttäisi, minne kaikkialle se hänet veisi…


Huh, tulipas pitkä, aiempiin verrattuna. Tuntuu että tuli kiirehdittyä juttua aikalailla eteenpäin... Kommenttia vaan kehiin. Niin koitetaan vähän hiljentää tahtia, jotta pääsisi tähän paremmin sisälle. ^^

Väzynyt Zibula

*Haukotus* Pikainen tilannekatsaus; univelat ja viikonlopun aktiviteetit vei hieman mehuja. Elikäs, Ulvilassa oli pienoinen chilipäiden miitti öölö ja tännään.
Kuvia tapauksesta http://picasaweb.google.fi/111960391787927669480/Miittinetti?authkey=Gv1sRgCOzM0t-_vK2ePQ#]
Hyvin tuli syötyä ja nesteytyksestäkin pidettiin huolta. :p
Once again, I felt the heat of the chiles...

Ykköschapu

Laitetaanpas nyt sitten jatkoa kehiin. Saa tuo käännösprojekti siirtyä otollisemmalle ajalle. Helle kun piinaa, niin eipä jaksa kauheasti noita kuviota hioa. :p
Matskua kuitenkin on täällä tarjolla. ^^

Joo, ja palautetta otetaan ehdottomasti vastaan. Kieliopit sun muut härpäkkeet.

1. Herääminen

Aikansa käveltyään Daniel ja Khenda saavuttivat pienen, suurten tammien ympäröimän aukion, jonka keskellä jökötti suuri kivenlohkare. ”Tämä vaikuttaa hyvältä,” Khenda murahti ja viittasi Danieliakin pysähtymään.

”Mistä tässä nyt sitten on kysymys?” Daniel kysyi vieläkin hieman hämmentyneenä päivän tapahtumista.

”Tiedäthän, poikani, että takomieni aseiden valmistukseen tarvitaan poikkeuksellisen kuumaa tulta,” Khenda aloitti.

Daniel ei ymmärtänyt asiayhteyttä, mutta nyökkäsi muistaessaan isänsä monet oppitunnit. Kaikille Khenda Rautanyrkin takomille aseille ja haarniskoille oli yhteyttä poikkeuksellinen kestävyys, joka johtui niiden valmistusmateriaalista; Mustaraudasta. Tarvittiin aivan poikkeuksellinen kuumuus, jotta tuota metallia pysyttiin lainkaan muokkaamaan. Ja jostain syystä Khendan ahjossa tuon metallin muokkaus onnistui...

Danielin pysytellessä hiljaa Khenda sanoi: ”Mustarautaa pysyvät muokkaamaan vain harvat, ja vain siksi, että heillä on käytössään maaginen tuli.”

Daniel nyökäytti päätään oikealle. ’Maaginen tuli?’ hän mietti. ”Sehän meinaa, että sinun on pakko hallita Mahtia ainakin jonkin verran,” hän sanoi ääneen.

Khenda hymyili leveästi. ”Naulan kantaan poika,” hän sanoi. ”Ja arvaatkos nyt mikä tappoi sen lukin?” hän kysyi puolihuolimattomasti.

Daniel katsahti käsiinsä ja heti perään isäänsä vaitonaisena. Hän tuijotti käsiään hetken vaiti ja kurtisti kulmiaan, ikään kuin kutsua esiin jotain piilevää voimaa.

”Ei aivan noin,” Khenda sanoi vaimeasti hymyillen. Hän osoitti kädellään aukion keskellä olevaa kiveä. ”Seuraa tarkkaan.”

Daniel tunsi vaimean ’ailahduksen’ isänsä suunnasta ja kivestä irtosi vaimean punaisen välähdyksen kera suuri pala. ”Eli jotenkin näin,” hän lausahti ja katsoi keskittyneesti kiveä. Nyt hän ikään kuin näki oikeassa silmäkulmassaan vaimean hohteen. Hän ’kurotti’ sitä kohti ja vavahti hieman lämpimän ailahduksen kulkiessa hänen ruumiinsa läpi.

”Juuri noin,” Khenda sanoi hyväksyvästi.

Voima kuohahti Danielin sisällä pikaisesti ja vaati päästä purkautumaan. Niinpä hän katsoi kiveä ja teki puolihuolimattoman, leikillisen eleen kohti kiveä. Kuului kova paukahdus ja Daniel valahti polvilleen voiman jälleen kadotessa hänestä.

Kun hän seuraavan kerran havahtui, hän näki isänsä huolestuneet kasvot yläpuolellaan ja tunsi lievää päänsärkyä ohimoissaan.

Khenda auttoi hänet pystyyn ja viittoi sanattomana aukion keskellä olevaan lohkareeseen. Daniel yritti löytää sitä, mutta turhaan. Sitten hän huomasi pieniä kivensiruja, jotka olivat levinneet pitkin aukiota.

”Teinkö… Minä tuon?” hän kysyi vaimealla, lähes pelokkaalla äänellä.

Khenda nyökkäsi vakavasti ja sieppasi poikansa lohduttavaan syleilyyn. ”Sen sinä mokoma teit, ja vielä noin nuorena,” hän sanoi puoliksi leikillään ja pörrötti Danielin tukkaa.

Kun Daniel seuraavana aamuna heräsi, musertava päänsärky jyräsi hänet alleen. Hän parahti tuskaisasti ja lysähti takaisin sänkyyn menettäen tajuntansa.

Herätessään uudestaan Daniel raotti varovasti silmiään, odottaen säryn palaamista. Hän räpytteli muutaman kerran silmiään ja huokaisi helpotuksesta. Daniel katsahti oikealle ja huomasi isänsä, Shannan ja Shanaiyan seisomassa vaiteliaina vierellään.

”Huomenta,” hän sanoi heikolla äänellä ja nousi hitaasti istumaan.

”Kuinka voit?” Khenda kysyi vaimealla äänellä.

Daniel pyöritteli varovasti päätään puolelta toiselle ja sanoi; ”Ihan hyvin, kai. Ainakaan päähän ei koske niin pahasti enää.”

Shanaiya huoahti kuuluvalla äänellä. ”Jumalattaren kiitos, lääke toimi,” hän sanoi katsoen ylöspäin.

Khenda nyökkäili tarmokkaasti ja huomatessaan Danielin hämmennyksen selitti; ”Sinuun iski yksi Mahdin käytön pahimmista sivuvaikutuksista. Se eilinen oli äkkiseltään liikaa, varsinkin kun et ollut mitään harjoittelua saanut.”

”Joku toinen pystynee sen varmaan paremmin selittämään,” Shanaiya aloitti. ”Mutta uskoakseni kyse on vastareaktiosta, joka tapahtuu aina Mahtia kanavoitaessa. Mitä enemmän Mahtia käsitellään, sitä pahemmat vaikutukset, suhteessa käyttäjän kuntoon ja taitoihin. Jokaisella Mahdin käyttäjällä ruumissa olevan katalyytin altistuessa Mahdin virtaukselle, vapautuu tiettyjä aineita, jotka aiheuttavat tuon päänsäryn. Ikään kuin luonnollinen rajoitin Mahdin liikakäyttöä vastaan.”

Daniel räpytteli silmiään hämmentyneenä. ”En ihan kyllä ymmärtänyt. Mutta ei kai sillä nyt ole niin väliä. Riittää vaan kun en koske Mahtiin, eikö vai?” hän kysyi.

Khenda hymyili. ”Ei se kyllä ihan niin yksinkertaista ole, mutta se riittää alkuun. Vaan kuinka estää häntä koskemasta Lähteeseen? Ei taida kouluttamatta onnistua…” hän mietiskeli.

Shanaiya pudisti tomerasti päätään. ”Ei todellakaan. Aluksi tarvitaan jotain mikä hioo keskittymistä ja fyysistä kuntoa,” hän sanoi. ”Oireet eivät ole läheskään niin pahat.”

Khenda läiskäytti käsiään yhteen sanoen; ”Kaipa sitä pitää sitten opettaa pojalle miekankäyttöä.”

Shanaiya henkäisi tuskastuneena. ”Tarkoitin kyllä lähinnä mietiskelyä ja…” hän aloitti.

”Ei, ei, ei.” Khenda keskeytti hänet. ”Ei onnistu Danielin luonteella,” hän sanoi naurahtaen.

”Anteeksi nyt vain…” Daniel aloitti muka myrtyneellä äänellä.

Khenda nauroi sydämellisesti ja ”hääti” Shanaiyan ja Shannan pois talosta. ”Miehet…” hän oli kuulevinaan Shanaiyan mutisevan.

Aamiaisen jälkeen Khenda ja Daniel siirtyivät pajalle, jossa Khenda antoi Danielille huotraan työnnetyn lyhytmiekan. ”Tällä pääset hyvin alkuun,” hän sanoi.

Daniel henkäisi huomatessaan miekan painon. ”Eihän tämä ole mikään normaali miekka,” hän mumisi.

Khenda nauroi sydämellisesti ja selitti: ”Terä on täyttä lyijyä; erinomainen harjoitteluun. Kunhan saat oikean miekan käsiisi, se tuntuu höyhenenkevyeltä tuon jälkeen.”

Pajan takana oli pieni aukio, jonka keskellä seisoi patsas. Tai ainakin se näytti patsaalta, kunnes Khenda haukahti muutamia sanoja oudolla kielellä. Daniel ällistyi nähdessään sen ”heräävän henkiin”.

”Tämä tässä on vastustajasi,” Khenda neuvoi. ”Se ei koskaan lyö iskua perille, mutta pitää sinut varmana kiireisenä,” hän selitti virnuillen.

Daniel asettui valmiusasentoon ja nyökkäsi. Khenda haukahti vielä yhden sanan ja ”patsas” hyökkäsi. Danielilla oli täysi työ torjua ja hän huomasi ennen pitkää, että vaikka ”patsas” ei häntä lyönytkään, niin aina kun se olisi osunut, neulanpistoa muistuttava kipu väreili hänen lävitseen.

”Vai ei se iske?” hän mumisi Khendan pysäytettyä ”patsaan” neljännestunnin kuluttua.

”Se on vain kevyt maaginen muistutus pitää puolustus ylhäällä,” Khenda selitti hymyillen pirullisesti. ”Sitä voi tarvittaessa vielä tehostaa.” Ja myhäillen hän käski ”patsaan” jatkaa.

Seuraavana päivänä muut lapset tulivat tapaamaan Danielia ja heistä huomasi, että he olivat säikähtäneet tapahtumia metsässä. Khenda selitti heille juurta jaksaen mitä oli tapahtunut ja että Danielilla olisi täysi työ uuden ”harjoittelun” kanssa.

Juuri kun he olivat poistumassa Daniel tuli hiessä päin ulos pajasta, lepuuttaen lyijymiekkaa olallaan. ”Isä, se otti ja pysähtyi,” hän sanoi ja huomasi vasta sitten toiset.

”Hei, isä kait selitti, että minulla on hiukan kiireitä tämän uuden homman kanssa.”

”Onko tuo aito?” Thela kysyi silmät sädehtien.

Christian pudisti päätään. ”Eikä varmana ole,” hän sanoi.

Khenda nyökkäsi ja taputti käsiään.

”Hyvin huomattu,” hän kehui. ”Harjoitusmiekka vasta.” Sitten hän kääntyi Danielin puoleen. ”Sanoit, että se pysähtyi, kuinka?” Khenda kysyi. ”En muista että olisin aikarajaa siihen laittanut…”

”Osuin siihen,” Daniel sanoi lyhyesti.

Khenda naurahti epäröiden. ”Sehän hyvä. Jatkettaisiinko sitten?”

Daniel nyökkäsi ja hyvästeli muut pojat. Hän kuuli kuinka he supisivat poistuessaan. ’Isä oli yllättynyt. Kivaa!’ hän ajatteli.

Seuraavien päivien ja viikkojen aikana Daniel edistyi kuin siivillä. Khenda kohotti vaivihkaa ”patsaan” nopeutta ja ”pistojen” voimaa. Danielin onnistui vaivatta pysyä mukana, kunnes eräänä päivänä hän joutui todella epäedulliseen tilanteeseen; hän ei millään ehtinyt torjua ”patsaan” hyökkäystä miekallaan, koska oli jo muutenkin epätasapainossa.

Hän puri huultaan ja yritti torjua vasemmalla kädellään, mutta ei onnistunut ja sai kipeän tärskyn. Harjoituksen lopuksi hän sanoi lyhyesti; ”Isä, tarvitsen toisen samanlaisen miekan.”

Khenda katsahti häntä epäröiden. ”Olisin pysynyt torjumaan sen viimeisen iskun, jos minulla olisi ollut toinen miekka,” Daniel sanoi vakavasti.

Khenda nyökkäsi ja poistui hetkeksi, palaten mukanaan toinen samanlainen lyhytmiekka. ”Tässä on. Mutta muista, että kahden samanmittaisen aseen hallinta on vaikeaa…”

Daniel vain nyökkäsi ja sanoi; ”Toista se aiempi tilanne, haluan kokeilla.”

Khenda nyökkäsi virnistäen ja aktivoi ”patsaan”. Samalla hän mitään sanomatta nosti sen nopeutta.

Ja pian päädyttiin samaan tilanteeseen; Daniel oli poissa tasapainosta ja näytti, ettei hän millään saisi torjuttua ”patsaan” iskua. Hän virnisti ja nojasi hieman kohti tulevaa iskua ja sai taas täpärästi vasemman kätensä iskun tielle. Tällä kerralla hänen toinen miekkansa kalahti siistiin torjuntaan ja Khenda pysäytti ”patsaan” viheltäen hämmästyksestä.

”Tunsin vain, että kahdella terällä saan itseni suojattua paremmin,” Daniel selitti myöhemmin.

”Kaksi samanmittaista asetta…” Khenda mumisi. ”Eivätkö ne sotkeennu?” hän kysäisi.

Daniel ojensi oikean käden ja sanoi; ”Oikea.” Sitten hän ojensi vasemman käden ja sanoi; ”Vasen.” Hän työnsi miekat yhtä aikaa huotriinsa ja sanoi, edelleen vakavalla äänellä; ”Eihän niitä voi sotkea.”

Khenda naurahti epäilevästi ja sanoi: ”Taidat olla tosissasi. Mutta kuinka saat ne pidettyä kurissa? Et kai vain…?”

Daniel nyökkäsi. ”Vain pikkiriikkinen tippa,” hän sanoi. ”Vaikka vaikeaa se kyllä on. Onneksi päänsärkyä ei ole tullut…”

Khenda keskeytti hänet äkisti ja puristi hän oikeaa olkapäätään raskaasti. ”Emmekö me sopineet?” hän kysyi haudanvakavalla äänellä.

Daniel katsahti olkapäätään ja sanoi; ”En voi sille mitään. Jos en käytä sitä yhtään, tuntuu kuin se pursuaa yli.”

Khenda irrotti otteensa, ja taputti lohdutuksena poikansa olkaa.

”Taidanpa ymmärtää,” hän sanoi hiljaa. ”Mennään kotiin, haluan näyttää sinulle jotain.”

Päästyään kotiin, Khenda avasi olohuoneen lipaston päällä olevan rasian ja nosti sieltä kauniisti välkkyvän hopeasormuksen.

”Sormus?” Daniel kysyi lyhyesti Khendan laskiessa sen hänen eteensä.

Daniel otti sormuksen ja tutki sitä; se oli täydellisen pyöreä ja sileä sini-hopeainen rengas, joka tuntui hehkuvan sisäistä lämpöä.

”Äiti?” Daniel mutisi ja yksi kyynel vierähti hänen poskelleen.

Daniel liu’utti sormuksen sormeensa, johon se tuntui käyvän kuin tehty.

Hän tunsi päänsä selkenevän ja lievä päänsärky oli välittömästi tiessään.

”Vaikka olit vasta vauva, kun hän kuoli, muistat silti…” Khenda henkäisi kyyneleitä silmissään.

Daniel pudisti päätään. ”Ei hän kuollut ole… Tunnen sen, hän on vain jossain kaukana…”

Eikä aikaakaan kun Daniel lysähti pöytää vasten, syvässä unessa. Khenda kantoi hänet huoneeseensa ja istui aikansa keittiössä katselemassa haalistunutta kuvaa.

”Sarena…” hän kuiskasi pimenevälle yölle.

Hot as Hell...

Joo-o... Hieno alku viikolle.. Tuntuupi että sisätiloissa läkähtyy, enkä sitten edes omista tuuletinta tahi muutakaan. Blaeh... >_<

Voib olla etten rupea käännöstöitä heti kohta väsimään, sen verran tuntuu tuo helle vetävän mehuja pois. Ja tottahan toki kommenttia tosta tekstistä, kiitoos. Kaikki palaute otetaan vastaan ilolla. ^^

Likewise, in English. It's hot as hell, so I'll be postponing any and all translation. Blame the climate. xD

First post

Yeah, never thought that I'd start blogging, but after reading things here and there I guess it's not that bad, really.

And partially I'll start this cause I'd like to have some critics about my writings. Mainly fantasy-type stuff. I've been working on my own universe(!) for about ten years. More or less actively.
Most text will be in both English Finnish, but I'll listen to comments, wheter it's really neccesity to keep it dual. Am I thoughtful or something? :D

Still a bit new with this thing, so try to bear with me. ^^

And for starters, here's the newest prologue of my story, in Finnish. I'll look if I manage to tl it English at later time.

Demonijumala/Demon God.
Myrsysiipi-sagan 2. osa/Part 2 of Stormwing-saga

Prologi

Myöhäiskesän päivä alkoi hiljalleen kääntyä illaksi neljän lapsen leikkiessä hippaa metsän siimeksessä uneliaan pienen kylän ulkopuolella. Aikansa temmellettyään lapset kerääntyivät suuren tammen juurelle lepäämään.

Joukkion ainut tyttö katsahti yhteen pojista sanoen: ”Daniel, kerro meille joku tarina.”

Poika nyökkäsi ja rupesi kertomaan tarinaa gobliini-joukkiosta ja ritarista. Hän oli ikäisekseen taitava kertoja ja muut lapset nauroivatkin pian ratketakseen.

Danielin lopetettua joukon vanhin, Jaemi, sanoi puoliksi leikillään: ”Taisit nyt kyllä keksiä tuon ihan itse.”

Daniel kohautti olkiaan. ”Eihän sinun ole pakko uskoa,” hän sanoi kevyesti hymyillen. ”Isäni kyllä tietää mistä puhuu.”

”Älä välitä hänestä,” sanoi tyttö hymyillen. ”Hän on vain kateellinen.”

”Kuka on kateellinen?” Jaemi kysyi muka vihaisena. Tyttö kiirehti tammen taakse piiloon ja Jaemi juoksi hänen peräänsä. He jatkoivat kisailua jonkin matkaa, kunnes olivat syvempänä metsässä.

”Minähän vain vitsailin,” tyttö sanoi kevyesti hengittäen ja löyhytteli itseään kädellään.

”Tiedän, tiedän,” Jaemi sanoi. ”Mutta myönnä vaan, Shanna, että joitain Danielin juttuja on vaikea ottaa todesta.”

Shanna nyökkäsi ja hymähti myöntävästi. Hän venytteli itseään ja viittasi heidän tulosuuntaansa. ”Jaemi, mennään takaisin.”

Jaemi ei vastannut. Shanna käännähti ympäri ja kirkaisi nähdessään valtavan, hämähäkinkaltaisen olion Jaemin edessä. Tiheän oksaston läpi siivilöityvä valo heijastui sen lukemattomista silmistä sen hiipiessä kohti Jaemia.

Kauempana Daniel ja toiset pojat kuulivat Shannan kirkaisun. Daniel ponnahti pystyyn kuin vieteri ja säntäsi ääntä kohti. Toiset pojat seurasivat vaivoin perässä. Daniel kun oli poikkeuksellisen hyväkuntoinen autettuaan isäänsä tämän sepänpajalla. Eikä aikaakaan kun he saavuttivat Shannan ja Daniel pysähtyi kuin seinään nähdessään olennon.

”Varjolukki!” hän sihahti viittoen toisia pysähtymään. ”Thela, Christian, pysykää kauempana,” hän sanoi toisille pojille tiukalla äänellä. Nämä nyökkäsivät ja seisahtuivat pelokkaina suuren puun taa.

Suunnaton lukki oli ehtinyt jo osittain kietoa Jaemin paksuihin seitteihinsä. ”Isoveli!” Thela henkäisi ja astahti askeleen eteenpäin. ”Pysy paikallasi!” Daniel komensi ja Thela pysähtyi hänen vakavan sävynsä takia.

Daniel katseli hämähäkkiä arvioiden ja vetäisi pitkän metsästysveitsensä tupestaan. Hän hymähti katsahtaen veitsestään lukkiin. ”Eipä taida olla nyt tästä hyötyä,” hän mumisi.

Shanna oli jotenkin onnistunut ravistamaan kauhunsekaisen lumouksen yltään ja yritti perääntyä hitaasti. Mutta lukki oli nopeampi ja syöksi tahmaista seittiään kahliten Shannan paikoilleen. Hän kirkaisi hädissään ja lysähti polvilleen maahan.

Daniel tunsi kuuman ailahduksen sisällään ja loi lukkiin murhanhimoisen katseen. Shanna oli ollut yksi hänen harvoista ystävistään niin kauan kuin hän pystyi muistamaan. Ja koska he naapuruksia, he viettivät paljon aikaa yhdessä. Ja nyt, vaaran uhatessa jokin heräsi Danielin sisällä. Hän tunsi jonkin voiman virtaavan lävitseen.

Hän osoitti veitsellään lukkia ja karjaisi uhmakkaasti syöksyen kohti suurta hämähäkkiä. Jollain tavalla hänen onnistui väistää lukin häntä kohti sinkoamat rihmat ja syöstä veitsensä päin olennon kammottavaa päätä.

Daniel tunsi kuinka voima kerääntyi häneen ja kanavoitui veitseen purkautuen ukkosenjyrähdyksen kera lukkiin. Hämähäkki lyyhistyi maahan karrelle palaneena. Myös Daniel kaatui maahan kaiken voiman kadotessa hänestä.

Hitaasti Daniel palasi tajuihinsa. Tuntui aivan kuin hän olisi tullut kääpiörykmentin moukaroimaksi. Päätään pidellen hän nousi polvilleen ja huomasi, että Shanna oli kyykistynyt hänen viereensä. Ilmeisesti hänen veitsensä oli tippunut tämän ulottuville ja tyttö oli saanut vapautettua itsensä ja Jaemin seiteistä.

Muut lapset olivat jo palanneet kiireen vilkkaa kylään kertomaan tapahtuneesta Shannan onnistuttua vakuuttamaan nämä siitä, että vaara oli ohitse.

”Sattuuko sinuun?” Shanna kysyi huolestuneena auttaessaan Danielin pystyyn.

”Ei,” tämä vastasi lyhyesti. ”On vain vähän heikko olo.”

Shanna vilkaisi nopeasti kuollutta lukkia ja käännähti takaisin inhonväreiden puistattaessa häntä. ”Mitä oikein tapahtui?” hän kysyi.

Daniel katsahti kuollutta lukkia ja veistään, joka lojui seittiriekaleiden keskellä maassa. Hän kohautti olkiaan. ”Jaa-a. Sen kun tietäisi,” hän sanoi hämmentyneenä. ”Muistan vain, että olit vaarassa ja jotain tapahtui ja sitten iskin veitseni lukkiin…” Daniel selitti.

”Ja…?” Shanna kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Daniel pudisti päätään.

”Vaikea muistaa,” hän mumisi.

Puskien seasta kuului taas rapinaa ja pahoinvoinnistaan huolimatta Daniel syöksähti ottamaan seittien tahriman veitsensä ja asettui suojaavasti Shannan eteen.

”Noh, poika, et kyllä tarvitse tuota minua vastaan,” lausahti syvä ääni lehvien kääntyessä isokokoisen miehen raivatessa tiensä tiheikön lävitse.

”Isä!” Daniel puuskahti vahvan sepän astuessa aukealle. Häntä seurasi valkoisiin kaapuihin pukeutunut nainen, jonka silkka läsnäolo tyynnytti Danielin mielen.

”Äiti! Isäntä Khenda!” Shanna puuskahti helpottuneena tunnistaessaan äitinsä, papittaren.

”Näyttää siltä, että törmäsitte hankaluuksiin,” Khenda virkkoi tasaisella äänellä katsahtaessaan kuollutta lukkia.

”Ikään kuin…” Daniel mumisi.

Shanna ryntäsi halaamaan äitiään ja nyyhkytti hysteerisesti jännityksen lauettua. ”Onko hän kunnossa, Shanaiya?” Khenda kysyi.

Papitar nyökkäsi ja sanoi pehmeällä äänellä: ”Täysin. Tyttökulta vain säikähti pahanpäiväisesti.”

Khenda painoi suuren, ahjon tummentaman kätensä poikansa olkapäälle ja tokaisi katsahtaen hänen veistään: ”Hyvin tehty. Mutta eikö tuo ollut hiukkasen holtitonta, käydä nyt varjolukin kimppuun pelkän veitsen kanssa…?”

Daniel nyökkäsi. ”En vaan ajatellut sitä sillä hetkellä. Shanna ja Jaemi olivat vaarassa, ja…” Khenda pysäytti hänen selityksensä nostamalla kättään. Hän asteli lukin viereen ja loi tarkemman silmäyksen kärventyneeseen hirviöön.

”Ei se ollutkaan veitsi, joka tämän tuholaisen tappoi,” hän mumisi. Shanaiya nosti katseensa lukkiin, hänen silmänsä siristyivät ja hän hyräili muutaman sanan niin hiljaa, ettei Daniel saanut niistä mitään selvää.

”Voimakas energiapulssi,” mumisi papitar. Khenda nyökkäsi.

”Te pärjäätte varmaan omillanne,” hän murahti ja viittoi Danielin luokseen. ”Tavataan kylässä,” Khenda sanoi ja käveli Daniel perässään syvempään metsään.

”Äiti, mistä on kyse?” Shanna kysyi hämmentyneenä. Shanaiya silitti rauhoittelevasti tyttärensä pitkiä, hopeisia, hiuksia. Hiuksia, jotka olivat äärimmäisen harvinaisen väriset…

”Khenda kyllä selittää, kun he palaavat,” papitar vakuutti Shannalle. He lähtivät kävelemään toiseen suuntaan, kohti kylää.