Posts
Matskua kuitenkin on täällä tarjolla. ^^
Joo, ja palautetta otetaan ehdottomasti vastaan. Kieliopit sun muut härpäkkeet.
1. Herääminen
Aikansa käveltyään Daniel ja Khenda saavuttivat pienen, suurten tammien ympäröimän aukion, jonka keskellä jökötti suuri kivenlohkare. ”Tämä vaikuttaa hyvältä,” Khenda murahti ja viittasi Danieliakin pysähtymään.”Mistä tässä nyt sitten on kysymys?” Daniel kysyi vieläkin hieman hämmentyneenä päivän tapahtumista.
”Tiedäthän, poikani, että takomieni aseiden valmistukseen tarvitaan poikkeuksellisen kuumaa tulta,” Khenda aloitti.
Daniel ei ymmärtänyt asiayhteyttä, mutta nyökkäsi muistaessaan isänsä monet oppitunnit. Kaikille Khenda Rautanyrkin takomille aseille ja haarniskoille oli yhteyttä poikkeuksellinen kestävyys, joka johtui niiden valmistusmateriaalista; Mustaraudasta. Tarvittiin aivan poikkeuksellinen kuumuus, jotta tuota metallia pysyttiin lainkaan muokkaamaan. Ja jostain syystä Khendan ahjossa tuon metallin muokkaus onnistui...
Danielin pysytellessä hiljaa Khenda sanoi: ”Mustarautaa pysyvät muokkaamaan vain harvat, ja vain siksi, että heillä on käytössään maaginen tuli.”
Daniel nyökäytti päätään oikealle. ’Maaginen tuli?’ hän mietti. ”Sehän meinaa, että sinun on pakko hallita Mahtia ainakin jonkin verran,” hän sanoi ääneen.
Khenda hymyili leveästi. ”Naulan kantaan poika,” hän sanoi. ”Ja arvaatkos nyt mikä tappoi sen lukin?” hän kysyi puolihuolimattomasti.
Daniel katsahti käsiinsä ja heti perään isäänsä vaitonaisena. Hän tuijotti käsiään hetken vaiti ja kurtisti kulmiaan, ikään kuin kutsua esiin jotain piilevää voimaa.
”Ei aivan noin,” Khenda sanoi vaimeasti hymyillen. Hän osoitti kädellään aukion keskellä olevaa kiveä. ”Seuraa tarkkaan.”
Daniel tunsi vaimean ’ailahduksen’ isänsä suunnasta ja kivestä irtosi vaimean punaisen välähdyksen kera suuri pala. ”Eli jotenkin näin,” hän lausahti ja katsoi keskittyneesti kiveä. Nyt hän ikään kuin näki oikeassa silmäkulmassaan vaimean hohteen. Hän ’kurotti’ sitä kohti ja vavahti hieman lämpimän ailahduksen kulkiessa hänen ruumiinsa läpi.
”Juuri noin,” Khenda sanoi hyväksyvästi.
Voima kuohahti Danielin sisällä pikaisesti ja vaati päästä purkautumaan. Niinpä hän katsoi kiveä ja teki puolihuolimattoman, leikillisen eleen kohti kiveä. Kuului kova paukahdus ja Daniel valahti polvilleen voiman jälleen kadotessa hänestä.
Kun hän seuraavan kerran havahtui, hän näki isänsä huolestuneet kasvot yläpuolellaan ja tunsi lievää päänsärkyä ohimoissaan.
Khenda auttoi hänet pystyyn ja viittoi sanattomana aukion keskellä olevaan lohkareeseen. Daniel yritti löytää sitä, mutta turhaan. Sitten hän huomasi pieniä kivensiruja, jotka olivat levinneet pitkin aukiota.
”Teinkö… Minä tuon?” hän kysyi vaimealla, lähes pelokkaalla äänellä.
Khenda nyökkäsi vakavasti ja sieppasi poikansa lohduttavaan syleilyyn. ”Sen sinä mokoma teit, ja vielä noin nuorena,” hän sanoi puoliksi leikillään ja pörrötti Danielin tukkaa.
Kun Daniel seuraavana aamuna heräsi, musertava päänsärky jyräsi hänet alleen. Hän parahti tuskaisasti ja lysähti takaisin sänkyyn menettäen tajuntansa.
Herätessään uudestaan Daniel raotti varovasti silmiään, odottaen säryn palaamista. Hän räpytteli muutaman kerran silmiään ja huokaisi helpotuksesta. Daniel katsahti oikealle ja huomasi isänsä, Shannan ja Shanaiyan seisomassa vaiteliaina vierellään.
”Huomenta,” hän sanoi heikolla äänellä ja nousi hitaasti istumaan.
”Kuinka voit?” Khenda kysyi vaimealla äänellä.
Daniel pyöritteli varovasti päätään puolelta toiselle ja sanoi; ”Ihan hyvin, kai. Ainakaan päähän ei koske niin pahasti enää.”
Shanaiya huoahti kuuluvalla äänellä. ”Jumalattaren kiitos, lääke toimi,” hän sanoi katsoen ylöspäin.
Khenda nyökkäili tarmokkaasti ja huomatessaan Danielin hämmennyksen selitti; ”Sinuun iski yksi Mahdin käytön pahimmista sivuvaikutuksista. Se eilinen oli äkkiseltään liikaa, varsinkin kun et ollut mitään harjoittelua saanut.”
”Joku toinen pystynee sen varmaan paremmin selittämään,” Shanaiya aloitti. ”Mutta uskoakseni kyse on vastareaktiosta, joka tapahtuu aina Mahtia kanavoitaessa. Mitä enemmän Mahtia käsitellään, sitä pahemmat vaikutukset, suhteessa käyttäjän kuntoon ja taitoihin. Jokaisella Mahdin käyttäjällä ruumissa olevan katalyytin altistuessa Mahdin virtaukselle, vapautuu tiettyjä aineita, jotka aiheuttavat tuon päänsäryn. Ikään kuin luonnollinen rajoitin Mahdin liikakäyttöä vastaan.”
Daniel räpytteli silmiään hämmentyneenä. ”En ihan kyllä ymmärtänyt. Mutta ei kai sillä nyt ole niin väliä. Riittää vaan kun en koske Mahtiin, eikö vai?” hän kysyi.
Khenda hymyili. ”Ei se kyllä ihan niin yksinkertaista ole, mutta se riittää alkuun. Vaan kuinka estää häntä koskemasta Lähteeseen? Ei taida kouluttamatta onnistua…” hän mietiskeli.
Shanaiya pudisti tomerasti päätään. ”Ei todellakaan. Aluksi tarvitaan jotain mikä hioo keskittymistä ja fyysistä kuntoa,” hän sanoi. ”Oireet eivät ole läheskään niin pahat.”
Khenda läiskäytti käsiään yhteen sanoen; ”Kaipa sitä pitää sitten opettaa pojalle miekankäyttöä.”
Shanaiya henkäisi tuskastuneena. ”Tarkoitin kyllä lähinnä mietiskelyä ja…” hän aloitti.
”Ei, ei, ei.” Khenda keskeytti hänet. ”Ei onnistu Danielin luonteella,” hän sanoi naurahtaen.
”Anteeksi nyt vain…” Daniel aloitti muka myrtyneellä äänellä.
Khenda nauroi sydämellisesti ja ”hääti” Shanaiyan ja Shannan pois talosta. ”Miehet…” hän oli kuulevinaan Shanaiyan mutisevan.
Aamiaisen jälkeen Khenda ja Daniel siirtyivät pajalle, jossa Khenda antoi Danielille huotraan työnnetyn lyhytmiekan. ”Tällä pääset hyvin alkuun,” hän sanoi.
Daniel henkäisi huomatessaan miekan painon. ”Eihän tämä ole mikään normaali miekka,” hän mumisi.
Khenda nauroi sydämellisesti ja selitti: ”Terä on täyttä lyijyä; erinomainen harjoitteluun. Kunhan saat oikean miekan käsiisi, se tuntuu höyhenenkevyeltä tuon jälkeen.”
Pajan takana oli pieni aukio, jonka keskellä seisoi patsas. Tai ainakin se näytti patsaalta, kunnes Khenda haukahti muutamia sanoja oudolla kielellä. Daniel ällistyi nähdessään sen ”heräävän henkiin”.
”Tämä tässä on vastustajasi,” Khenda neuvoi. ”Se ei koskaan lyö iskua perille, mutta pitää sinut varmana kiireisenä,” hän selitti virnuillen.
Daniel asettui valmiusasentoon ja nyökkäsi. Khenda haukahti vielä yhden sanan ja ”patsas” hyökkäsi. Danielilla oli täysi työ torjua ja hän huomasi ennen pitkää, että vaikka ”patsas” ei häntä lyönytkään, niin aina kun se olisi osunut, neulanpistoa muistuttava kipu väreili hänen lävitseen.
”Vai ei se iske?” hän mumisi Khendan pysäytettyä ”patsaan” neljännestunnin kuluttua.
”Se on vain kevyt maaginen muistutus pitää puolustus ylhäällä,” Khenda selitti hymyillen pirullisesti. ”Sitä voi tarvittaessa vielä tehostaa.” Ja myhäillen hän käski ”patsaan” jatkaa.
Seuraavana päivänä muut lapset tulivat tapaamaan Danielia ja heistä huomasi, että he olivat säikähtäneet tapahtumia metsässä. Khenda selitti heille juurta jaksaen mitä oli tapahtunut ja että Danielilla olisi täysi työ uuden ”harjoittelun” kanssa.
Juuri kun he olivat poistumassa Daniel tuli hiessä päin ulos pajasta, lepuuttaen lyijymiekkaa olallaan. ”Isä, se otti ja pysähtyi,” hän sanoi ja huomasi vasta sitten toiset.
”Hei, isä kait selitti, että minulla on hiukan kiireitä tämän uuden homman kanssa.”
”Onko tuo aito?” Thela kysyi silmät sädehtien.
Christian pudisti päätään. ”Eikä varmana ole,” hän sanoi.
Khenda nyökkäsi ja taputti käsiään.
”Hyvin huomattu,” hän kehui. ”Harjoitusmiekka vasta.” Sitten hän kääntyi Danielin puoleen. ”Sanoit, että se pysähtyi, kuinka?” Khenda kysyi. ”En muista että olisin aikarajaa siihen laittanut…”
”Osuin siihen,” Daniel sanoi lyhyesti.
Khenda naurahti epäröiden. ”Sehän hyvä. Jatkettaisiinko sitten?”
Daniel nyökkäsi ja hyvästeli muut pojat. Hän kuuli kuinka he supisivat poistuessaan. ’Isä oli yllättynyt. Kivaa!’ hän ajatteli.
Seuraavien päivien ja viikkojen aikana Daniel edistyi kuin siivillä. Khenda kohotti vaivihkaa ”patsaan” nopeutta ja ”pistojen” voimaa. Danielin onnistui vaivatta pysyä mukana, kunnes eräänä päivänä hän joutui todella epäedulliseen tilanteeseen; hän ei millään ehtinyt torjua ”patsaan” hyökkäystä miekallaan, koska oli jo muutenkin epätasapainossa.
Hän puri huultaan ja yritti torjua vasemmalla kädellään, mutta ei onnistunut ja sai kipeän tärskyn. Harjoituksen lopuksi hän sanoi lyhyesti; ”Isä, tarvitsen toisen samanlaisen miekan.”
Khenda katsahti häntä epäröiden. ”Olisin pysynyt torjumaan sen viimeisen iskun, jos minulla olisi ollut toinen miekka,” Daniel sanoi vakavasti.
Khenda nyökkäsi ja poistui hetkeksi, palaten mukanaan toinen samanlainen lyhytmiekka. ”Tässä on. Mutta muista, että kahden samanmittaisen aseen hallinta on vaikeaa…”
Daniel vain nyökkäsi ja sanoi; ”Toista se aiempi tilanne, haluan kokeilla.”
Khenda nyökkäsi virnistäen ja aktivoi ”patsaan”. Samalla hän mitään sanomatta nosti sen nopeutta.
Ja pian päädyttiin samaan tilanteeseen; Daniel oli poissa tasapainosta ja näytti, ettei hän millään saisi torjuttua ”patsaan” iskua. Hän virnisti ja nojasi hieman kohti tulevaa iskua ja sai taas täpärästi vasemman kätensä iskun tielle. Tällä kerralla hänen toinen miekkansa kalahti siistiin torjuntaan ja Khenda pysäytti ”patsaan” viheltäen hämmästyksestä.
”Tunsin vain, että kahdella terällä saan itseni suojattua paremmin,” Daniel selitti myöhemmin.
”Kaksi samanmittaista asetta…” Khenda mumisi. ”Eivätkö ne sotkeennu?” hän kysäisi.
Daniel ojensi oikean käden ja sanoi; ”Oikea.” Sitten hän ojensi vasemman käden ja sanoi; ”Vasen.” Hän työnsi miekat yhtä aikaa huotriinsa ja sanoi, edelleen vakavalla äänellä; ”Eihän niitä voi sotkea.”
Khenda naurahti epäilevästi ja sanoi: ”Taidat olla tosissasi. Mutta kuinka saat ne pidettyä kurissa? Et kai vain…?”
Daniel nyökkäsi. ”Vain pikkiriikkinen tippa,” hän sanoi. ”Vaikka vaikeaa se kyllä on. Onneksi päänsärkyä ei ole tullut…”
Khenda keskeytti hänet äkisti ja puristi hän oikeaa olkapäätään raskaasti. ”Emmekö me sopineet?” hän kysyi haudanvakavalla äänellä.
Daniel katsahti olkapäätään ja sanoi; ”En voi sille mitään. Jos en käytä sitä yhtään, tuntuu kuin se pursuaa yli.”
Khenda irrotti otteensa, ja taputti lohdutuksena poikansa olkaa.
”Taidanpa ymmärtää,” hän sanoi hiljaa. ”Mennään kotiin, haluan näyttää sinulle jotain.”
Päästyään kotiin, Khenda avasi olohuoneen lipaston päällä olevan rasian ja nosti sieltä kauniisti välkkyvän hopeasormuksen.
”Sormus?” Daniel kysyi lyhyesti Khendan laskiessa sen hänen eteensä.
Daniel otti sormuksen ja tutki sitä; se oli täydellisen pyöreä ja sileä sini-hopeainen rengas, joka tuntui hehkuvan sisäistä lämpöä.
”Äiti?” Daniel mutisi ja yksi kyynel vierähti hänen poskelleen.
Daniel liu’utti sormuksen sormeensa, johon se tuntui käyvän kuin tehty.
Hän tunsi päänsä selkenevän ja lievä päänsärky oli välittömästi tiessään.
”Vaikka olit vasta vauva, kun hän kuoli, muistat silti…” Khenda henkäisi kyyneleitä silmissään.
Daniel pudisti päätään. ”Ei hän kuollut ole… Tunnen sen, hän on vain jossain kaukana…”
Eikä aikaakaan kun Daniel lysähti pöytää vasten, syvässä unessa. Khenda kantoi hänet huoneeseensa ja istui aikansa keittiössä katselemassa haalistunutta kuvaa.
”Sarena…” hän kuiskasi pimenevälle yölle.
